Henna Tappura kertoo, miksi Nurmella kannattaa tehdä kesäretki

Vanha sähkömuuntaja taidetilana – Kumu ja Nurmikunnan raitti kutsuvat kesäretkelle

Tästä kesäretkikohde. Tie Nurmen kylällä sijaitsevalle Aimalan kulttuurimuuntajalle kulkee halki hienojen maisemien. Kuva: Katariina Rannaste

 

Lempäälän Nurmella seisoo vanha sähkömuuntaja, joka on muutettu Kumu-nimiseksi taidetilaksi. Tämän kesän näyttelyssä ovat esillä Nurmen kylän asukkaat heille tärkeissä paikoissa.

 

Mikä Kumu on, Nurmen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Henna Tappura?

– Kumu on vanha sähkömuuntaja, joka jakoi Nurmen kyläläisille sähkön vielä 1990-luvun puoliväliin asti. Tyhjillään ollut muuntaja otettiin hyötykäyttöön vuonna 2017 ja sitä ylläpitää Nurmen kyläyhdistys ry. Idea Aimalankankaan kulttuurimuuntaja Kumusta lähti, kun kyläyhdistyksen hallitus vuonna 2017 alkoi miettiä mitä uutta kylälle keksittäisiin. Mieleen tuli Aimalankankaalla tyhjillään oleva muuntaja. Kylällä on useita loistavia valokuvaajia, joten muuntajan ja taiteen yhdistäminen oli itsestään selvä asia. Soitimme muuntajan omistajalle, Markku Mikkolalle, joka innostui heti asiasta. Muuntaja on siitä asti ollut Nurmen kyläyhdistyksen käytössä ja tämä on kolmas kesä, kun KUMU avaa ovensa kävijöilleen valokuvanäyttelyin. Myös sijainti Nurmikunnan raitilla Aimalankankaan muinaismuistoalueen läheisyydessä on ihanteellinen. Ympäristössä yhdistyvät kulttuuri ja historia.

Kumun tämän kesän valokuvanäyttelyssä esiin on nostettu Nurmen kyläläisiä. Kuvat on ottanut nurmelainen valokuvaaja Heikki Saarinen. Kuva: Katariina Rannaste

Mikä sinun mielestäsi on Nurmessa parasta?

– Parasta Nurmen kylässä on luonto ja oma rauha. Olen itsekin kuvattuna yhdessä näyttelyn kuvista ja kuva teksti kertonee omasta suhteestani kylään. ”Tässä kylässä synnyin ja täällä aion kuolla. Näistä metsistä ja pelloista hengitän esi-isieni perintöä. Tuleville jätän jälkeni lumiseen hankeen.

Miksi Nurmelle kannattaa tehdä kesäretki?

– Nurmen kylän läpi kulkee Nurmikunnan raitti opastauluineen. Vanha kylätie vanhoine rakennuksineen sekä pelto ja järvimaisemineen on elämys. Raitti lähtee Lahdenkyläntien päästä ja kulkee aina Nurmen lavalle asti. Raitin puolessa välissä on Aimalankankaan muinaismuistoalue ja Aimalan Kulttuurimuuntaja Kumu. Aimalankankaalla on moottorisahataiteilija J-P Kiiskisen veistämä teos Pirkitan henki, joka liittyy perimätiedon mukaan Aimalassa olleen kirkon polttoon. Aimalan mielenkiintoinen historia on esillä Kumussa. Pysyväisnäyttely Aimalankankaan arkeologiset löydöt kertoo tarinan kuvin 2017 tehdyistä arkeologisista kaivauksista, joiden ansiosta alueelta löytyi keskiaikainen kalmisto.

– Nurkkisen joella voit istahtaa seuraamaan joen runsasta asukaskuntaa, joutsenista aina ruskosuohaukkaan asti. Usein joessa tapaa myös piisamin uimasilla. Jos Nurmelle tulee perjantaina voi tutkimusmatkansa kylään päättää Nurmen lavalle tansseihin. Tekemistä Nurmelta löytyy myös esimerkiksi Mäyriän virkitysalueen frisbeegolf-radalta. Pidemmäksikin aikaa kylälle sopii jäädä, majoitusta tarjoavia yrityksiä on runsaasti.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.