Loiske teki huippuhankinnan: ”Näin kovan luokan pelimiestä ei Loiskeessa ole ehkä koskaan ollut”

Sääksjärven Loiske teki ison satsauksen joukkueeseensa, kun tunnettu maalitykki Berat Grabovci siirtyi loppukauden mittaisella sopimuksella oranssipaitojen vahvuuteen. 31-vuotias Grabovci kuului viime kaudella kakkosdivaria pelaneen Tampere Unitedin vahvuuteen, mistä siirtyi Loiskeen kanssakisaajan Ilves-Kissojen kautta Sääksjärvelle.

– Näin kovan luokan pelimiestä ei Loiskeessa ole vuosikausiin ollut, jos koskaan. Halusimme tuoda lisää laatua joukkueeseen, kiitos joukkueenjohtaja Peltosen Jannelle, jonka käsialaa siirto oli, hehkutti Loiskeen päävalmentaja Janne Malmi.

Grabovci on juuriltaan Kosovon albaani, jonka jalkapallo toi Suomeen vuonna 2010. Suomessa hän on pelannut lähinnä alempia divisioonia, seuralistalta löytyvät muun muassa PK-35 Helsingistä, Porvoon Futura, FC Hämeenlinna, Tampereen Ilves (2. divari), Porin Jazz sekä siis TamU ja Ilves-Kissat. Kolmosdivarin tasolla Grabovci on armoton maaliseppo.

– Heti avauspelissä Janakkalassa hän jätti ammattimiehen kuvan itsestään. Tasoitusmaalimme oli komea pommi etuyläkulmaan, kehasi Malmi.

Loiske takkusi vieraspelissä JanPaa vastaan pitkään, sillä nollakerholainen pisti sitkeästi hanttiin. Jan-Erik Iso-Sompin maalilla JanPa johti aina 75. minuutille saakka, kunnes Loiske sai huojentavan tasoituksen, joka pöytäkirjaan merkittiin JanPan omana maalina. Loppulukemat 1 – 1 eivät silti loiskelaisia miellyttäneet ollenkaan.

– Treenien panostuskohde on maalinteko. Me hallitsemme pelejä, kuten Janakkalassakin, mutta terävyyttä pitää saada viimeistelyyn lisää, painotti Malmi.

Loiske ja tuore vahvistus Grabovci esiintyvät lempääläisyleisölle 15. kesäkuuta, kun Sääksjärvelle saapuu tasapisteissä Loiskeen kanssa majaileva TPT Tampereelta. Loiskeella on koossa seitsemästä pelistä yhtä monta pistettä, mikä tietää tasaisessa sarjassa yhdeksättä sijaa.

Nelosdivarissa LeKi-futis näyttää jämähtävän putoamiskamppailuihin heti alkukaudesta. Joukkue on toiseksi viimeisenä, kolme heikointa tippuu vitosdivariin. LeKi on lyönyt Ikaalisen ja pelannut sarjajumbo Valkeakosken Koskenpoikien kanssa 1 – 1-tasapelin. Muut ottelut LeKi on hävinnyt, tuoreimpana tappiona 0–2-häviö Nekalan Pallolle.

Vitosdivarin kärkipelissä Loiske/2 hävisi kotikentällään Vehmaisten Urheilijoille maalein 1 – 3. Loiske on sarjassa kolmantena, kolme pinnaa Vehmaista perässä, mutta pelin vähemmän pelanneena.

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
LVS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.