Lahdenkylän uintikieltosuositus puretaan – Lastukasta ei löytynyt enää noroa

Lahdenkylän uimarannan uintikieltosuostus puretaan, kertoo Pirteva. 11. kesäkuuta otetuissa uusintanäytteissä Lahdenkylän uimarannan kohdalla arvio noro-pitoisuudesta oli niin alhainen, että se alittaa kaikki hyväksyttävän riskin rajat. Pirtevan mukaan vaaraa uimisen suhteen ei ole.

Lempoisten uimalan eli Lastukan sekä Typynrannan näytteissä ei uusintanäytteissä todettu ollenkaan noroa. Nollatulos tuli myös jätevedenpuhdistamon purkuputken kohdalta sekä kanavan ylä- ja alajuoksulta.

– Lempäälän uimavesien seuranta jatkuu lakisääteisesti koko uimakauden ajan otettavilla näytteillä, joista ajantasaiset tiedot löytyvät Pirtevan sivuilta. Norovirusta ei toistaiseksi tutkita, ellei sen tutkimiselle nähdä perusteita, esimerkiksi uusi, uimavesiin liittyvä epidemia, Pirteva tiedottaa.

Lue lisää aiheesta:

Lempoisten uimarannalla on noroa yhä pieniä pitoisuuksia – Lahdenkylän uimarannalle uintikieltosuositus

Lempoisten uimakielto puretaan – ”Mikäli vedessä todetaan noroa, arvioidaan uimisen riskiä uudestaan”

Jätevedenpuhdistamon luona noroa ei näytteissä havaittu, mutta Lempoisten uimarantaa se sitkeästi kiusaa – Lasse Sampakoski: ”Noroa voi päätyä vesistöön eri lähteistä”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?