Piikki: Politiikan paradoksit

 

Piikki:

Politiikan paradoksit

 

En mielelläni käytä vierasperäisiä sanoja, mutta otsikolle on hyvät perusteet. Paradoksi on väite, joka näyttää olevan samanaikaisesti sekä tosi että epätosi. Eräs yksinkertainen esimerkki on ns. valehtelijan paradoksi, joka kuuluu: ”kaikki mitä sanon, on valhetta”. Tuon lauseen ristiriita selventää käsitettä. Vastaavanlaisia mahdottomuuksia tulee vastaamme eri tilanteissa. Näennäisesti yksinkertaiset käsitteet kuten totuus tai muutos ovat hyvin monimutkaisia, kun niitä ajattelee tarkemmin. Politiikan piiristä esimerkkejä voi ammentaa vaikka kuinka paljon.

Uuden hallituksen kuherruskuukausi on ohi. Tosin kuukausi on väärä aikamääre, ministereille karu arki koitti jo muutaman päivän sisään nimityksestä. Ministereitä on alettu hiostaa, että milloin ihan oikeasti aletaan tehdä jotain lupauksien eteen. Esimerkiksi luvattu hoitajamitoitus 0,7 ehti herättää toiveita niin hoidettavien omaisten kuin hoitajienkin piirissä. Ministerit ovat kuitenkin alkaneet puhua, että ehkä muutaman vuoden kuluttua se on mahdollista. Varsinkin ylirasittuneet hoitajat ovat syystäkin käärmeissään. Vastaava tilanne on hoitoon pääsyn nopeuttamisen kohdalla. Sen on sanottu onnistuvan satojen uusien lääkärien palkkaamisella, ja varmasti näin on. Paradoksi syntyy siitä, että tälläkin hetkellä on 300 lääkärin virkaa auki, mutta niitä ei saada täytettyä.

Politiikan ongelma on juuri tuossa. Ratkaisuksi esitetään yhtä totuutta, mutta ei ajatella asian monitahoisuutta. Lupaus on sinänsä tosi. Jos palkataan 1000 lääkäriä lisää, varmasti tilanne paranee. Mutta ajatus on jäänyt kesken. Mistä lääkärit otetaan?

Koko meidän demokraattinen järjestelmämme on eräänlainen paradoksi. Eduskuntavaalien jälkeen muodostetaan hallitus ja osa puolueista jää oppositioon. Kun usein käy vielä niin, että hallitusvastuu syö kannatusta, asetelmat kääntyvät vaaleissa päälaelleen. Se vaatii poliitikoilta melkoista ketteryyttä. Jos puolue on ollut edellisellä kaudella oppositiossa haukkumassa kaikkea mitä hallitus tekee, on yhtäkkiä osattava puolustaa kynsin hampain osittain samoja asioita. Vastaavasti hallituksesta oppositioon joutuneen on kaivettava itsestään ärhäkkä arvostelija. Taas esimerkki: edellinen hallitus ajoi maakuntamallia, jonka oppositio teilasi täysin. Nyt samat arvostelijat hyväksyivät maakunnat omaan hallitusohjelmaansa.

Yksi politiikan paradoksi on, että kansanedustajat ajavat vain oman vaalikampanjansa asioita. Kun ajaa yhtä hyvää asiaa, jää miettimättä, mihin kaikkeen sillä on vaikutusta. Kokonaisvaikutus voi olla yhteiskuntamme kannalta negatiivinen. Pitääkö kansanedustajan ajatella Suomea vai seuraavien vaalien äänisaalistaan?

Yhden asian uudet kansanedustajat oppivat hämmästyttävän nopeasti. Toukokuun tilastot kertovat ilmaisen taksikortin käytöstä. Matkat ovat lyhyitä, usein alle kilometrin. Muutamat edustajat ajavat taksilla 200 – 300 metrin matkoja.

 

 

Kirjoittaja toivoo parasta mutta pelkää pahinta

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.