Piikki: Tervetuloa syksy

Tässä vaiheessa elokuuta, kun tuuli lennättää puista kuivuuden takia ennen aikojaan kellastuneita lehtiä, ihmiset toistelevat toisilleen, että joko se kesä meni. Radiokanavien tyhjää jauhavat juontajat keksivät soittaa laulua ”Vielä on kesää jäljellä”.  Koululaiset ovat aloittaneet lukuvuotensa, ja useimmilla aikuisilla on loma suurimmaksi osaksi takana. Matkailuihmiset ihmettelevät, miksi palvelut vähenevät, vaikka monessa maassa on käynnissä vielä paras lomakausi.

On vain todettava, että kalenteri on armoton. Joka vuosi syksy on tullut, ja niin se tulee tänäkin vuonna. Jotkut toivovat vielä intiaanikesää, mutta useimpien ihmisten elämään säällä ei ole mitään merkitystä. Viljelijöille toivotaan hyviä puinti-ilmoja, muut pärjätköön siinä säässä, mitä milloinkin meille suodaan.

Totta kai kesä on mukavaa aikaa. Tänä vuonna parhaat elämykset tuli koettua Vesilahdessa. Lempääläiset saavat olla tyytyväisiä, että naapuriin on sattunut noin vireä kunta, jonka tarjoamista palveluista saavat vieraatkin nauttia. Laukon kartanon tarjonta näyttelyineen ja konsertteineen on tietysti oma lukunsa, mutta esimerkiksi viime viikonlopun perinnepäivät Narvassa löivät Kuokkalankosken markkinat mennen tullen.

Kesän perään on silti turha haikailla. Tänä vuonna odotan syksyä ehkä tavallistakin innokkaammin. Luvassa on paljon mielenkiintoisia asioita Lempäälässä ja myös koko Suomessa. Tarkoitan tietysti politiikkaa. Kuntatalouden kehitys kiinnostaa erityisesti. Olen ymmärtänyt, että Lempäälässä noudatetaan nykyisin avointa tiedottamista, ja odotan että ihan lähiaikoina saamme lukea paikallislehdestä, miten ensimmäinen vuosipuolisko on mennyt. Samalla meille varmasti kerrotaan uusi ennuste koko vuoden tuloksesta.

Investoinnit ovat oma lukunsa. Keväällä ilmeni, että keskustan rakennusprojektin alkuperäinen kustannusarvio ollaan ylittämässä pahemman kerran. Kaiken lisäksi pysäköintitalon rahoitusta koskevat selitykset eivät kuulostaneet vakuuttavilta. Veronmaksajana haluan kuulla, miltä tilanne näyttää nyt. Syksyn mittaan on myös mukava nähdä, saadaanko uudelle sillalle aikaiseksi jonkinlainen luiska, vai pitääkö ihmisten kiivetä sinne alumiinitikkailla.

Valtakunnan tasolla kiinnostaa uuden hallituksen toiminta. Kesän mittaan on esitetty kovin ristiriitaisia tietoja, mitä hallitusohjelmaan kirjatuista asioista toteutetaan ja miten. Ministereiden kommentit ovat olleet varsin ristiriitaisia. Tuskin maltan odottaa syksyn budjettineuvottelujen käynnistymistä.

Synkkiä pilviä on nousemassa talouden taivaalle. Työllisyysasteen tavoiteltu nousu näyttää tällä hetkellä toiveajattelulta. Nykyiselle hallitukselle on viritetty jopa ylisuuria odotuksia, joista ministerit tosin saavat syyttää myös itseään, ja tavallinen veronmaksaja ei voi kuin toivoa, että kaikki kävisi hyvin. Se tarkoittaa, että työttömyys ei alkaisi kasvaa uudestaan.

Joka tapauksessa odotan syksyä, tosin ristiriitaisin tuntein.

 

Kirjoittaja haluaa kuulla selkeitä päätöksiä

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.