Birgitan vaellukselle voi lähteä hiljentymään tai perheen kanssa – päätösaterialla lähiruokaa

Birgitan vaelluksen tämän vuoden teemana on Pyhä Birgitta ja ympäristö. Kuva: Lempäälän seurakunta

Perinteiselle Birgitan vaellukselle lähdetään lauantaina 7. syyskuuta jo 15. kerran. Vaellus kulkee viittä erimittaista reittiä kohti Lempäälän Pyhän Birgitan kirkkoa ja pyhiinvaeltajien messua.

Tämän vuoden vaelluksen teemana on vaellusreitistön nimikkopyhimys, 1350-luvulla elänyt ruotsalainen Pyhä Birgitta ja ympäristö.

– Vaeltaja ei kuluta luonnonvaroja, ja vaelluksen päätösateriassa on huomioitu lähiruoka. Vaelluksella voi kaikkia aisteja käyttäen havaita luonnon monimuotoisuuden ja tuntea siitä kiitollisuutta, yhtenä ryhmänvetäjän toimiva Eeva Kalliokoski havainnollistaa.

Kaksi ryhmää lähtee vaellukselle Nurmen rukoushuoneelta ja patikoi Aimalan kylän kautta Lempäälään.

– Kansanrunossa on elänyt näihin päiviin legenda Aimalan kirkon tuhopoltosta ja piika Pirkitasta, joka pelasti Pyhän Birgitan ja Pyhän Maria Magdaleenan pyhimyskuvat palosta. Ne näyttivät tarinan mukaan uuden kirkon eli nykyisen vanhan kivikirkon paikan. 1500-luvulla rakennettu kivikirkko nimettiinkin Pyhän Birgitan mukaan. Tarinaa tukevat Aimalan vuoden 2017 arkeologiset kaivaukset, joissa löydettiin kristillisiä ruumishautoja legendan syntyajoilta.

Vaellus on maksullinen. Hintaan sisältyy muun muassa ruokailun.

Vaellukselle pitää ilmoittautua 5.9. mennessä Lempäälän seurakunnan www-sivuilla.

 

Birgitan vaelluksen reitit ja ohjelma:
1. Savontie–Pyhän Birgitan kirkko, n. 22 km
2. Kyynärö–Pyhän Birgitan kirkko, n. 16 km
3. Nurmi (Aimala) – Pyhän Birgitan kirkko n. 10 km – kaksi ryhmää, toinen täysin hiljainen
5. Sääksjärvi (omatoiminen mobiilisovelluksen avulla), n. 17 km
6. Perhevaellus Tervajärven leirikeskuksen luontopolulla (omat eväät, ei ilmoittautumista)

 

Taustaa:

  • Lempäälän kirkon ja kuntaa ympäröivän vaellusreitistön nimikkopyhimys, ruotsalainen Pyhä Birgitta oli 1350-luvulla oman aikansa tiennäyttäjä, joka teki useita vaativia pyhiinvaelluksia. Hän vaelsi jalan mm. Ruotsista Espanjan Santiago de Compostelaan, Jerusalemiin ja Roomaan, missä hän toimi paavin neuvonantajana.
  • Lempäälän kunnassa, seurakunnassa ja Pirkan opistossa joka toinen vuosi vietettävät Birgitta-viikot käynnistyvät Birgitan vaelluksesta.
  • Birgitan vaellus toteutetaan Lempäälän, Tampereen, Pirkkalan ja Sääksmäen seurakuntien yhteistyönä. Suunnittelijoina ja vetäjinä on seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia.

 

Lue myös:

Birgitan vaelluksella hiljennyttiin seitsemän siunauksen ääreen

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?