YT-neuvottelut alkavat Vesilahdessa tiistaina 10. syyskuuta – Mahdolliset irtisanomiset, lomauttamiset tai muut muutokset käynnistetään vuoden 2020 aikana

Yt-neuvotteluissa tavoitteena on saada 200 000–500 000 euron säästöt kunnan menoissa.

Vesilahden kunta aloittaa yt-neuvottelut tiistaina 10. syyskuuta. Kunnanhallituksen päätöksen mukaan neuvottelujen piirissä on koko Vesilahden kunta. Neuvottelut jatkuvat aina 23. lokakuuta saakka, minkä jälkeen kunnanhallitus kokoontuu 7. marraskuuta.

Neuvottelukutsun mukaan kunnan toimintaa ja henkilöstön tehtäviä joudutaan joiltakin osin muuttamaan, ja kunnassa voi tapahtua ainakin henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa ja taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa irtisanomista.

Esityksen mukaan säästöjä haettaessa tapetilla ovat muun muassa palvelutuotannon uudelleenorganisointi, palvelumäärän karsinta, toiminnan lakkauttaminen, ostotoiminnan optimointi, eläköityminen, vapaaehtoiset palkattomat vapaat, lomarahojen vaihtaminen vapaaksi ja sijaisten käytön vähentäminen. Henkilökuntaa pyydetään esittämään myös muita tasapainottamistoimenpiteitä.

Mikäli neuvottelujen jälkeen päätetään muuttaa toimintojen organisointitapaa tai toimintoihin käytettävää resurssia supistetaan, neuvottelujen piirissä olevien henkilöiden tai osan heistä tehtävät voivat esityksen mukaan lakata itsenäisenä kokonaisuutena tai niihin voi tulla olennaisia tai tätä vähäisempiä muutoksia.

Esityksessä todetaan lisäksi, että nykyisen tehtävän lakkaaminen ja mahdolliset olennaiset muutokset työsuhteissa ovat myös mahdollisia, mutta neuvotteluiden vaikutukset henkilöstömäärään tarkentuvat neuvotteluiden aikana.

Työnantaja arvioi, että lisäksi voi tulla vähäisempiä muutoksia tehtäväkuvaan ja/tai tehtävien suorittamistapaan.  Työnantajan harkitsema muutos voi johtaa enintään yhteensä viiden työntekijän ja viranhaltijan työ- tai virkasuhteen lähtökohtaiseen irtisanomiseen.

Työnantajan edustajina neuvotteluissa toimivat kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen, hallintojohtaja Kati Paunonen, sivistystoimenjohtaja Mika Seppänen ja TYHY-toimikunnan kunnanhallituksen edustaja Miia Rajala.  Työntekijöiden ensisijaisina edustajina toimivat pääluottamusmies JUKO, Aura Elliott, pääluottamusmies SuPer, Erja Eskola, pääluottamusmies Jyty, Tuija Mäkinen, pääluottamusmies Tehy, Heidi Mäkelä. Työsuojelun edustajina toimii työsuojeluvaltuutettu Roope Kyrkkö.

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.