Mielensäpahoittajien maailma

Sain hienon mitalin nimeltä ”Eskon puumerkki”. Kiitos siitä! Erityisen hienoa oli, että se myönnettiin kirkossa toimivalle henkilölle. Kirkko kun nykyään usein jää marginaaliin. Se alkuperäinen Nummisuutarien Esko oli yksinkertainen, sisukas ja määrätietoinen nuori mies. Hän halusi laittaa oman nimikirjoituksensa eli ”puumerkin” lupauskirjaan, jonka myötä hänen naimisiinmenonsa mahdollistuisi. Sitä puumerkkiä tosin ei kukaan kysynyt, vaikka oli kyse Eskon elämän isosta päätöksestä. Muut touhusivat Eskon asioissa. Esko ei halunnut olla sivullinen omaa itseänsä koskevassa päätöksessä. Esko oli näppärä: hän sai kun saikin riipustettua oman puumerkkinsä lupauskirjaan. Ja niinpä ne muut touhuajat taas närkästyivät ja pahoittivat mielensä.

Tätähän se elämä on nykyäänkin. Mielensäpahoittajia riittää. Kaikesta voi nykyään valittaa, ihan virallisestikin. On ne kaiken maailman valitusosoitukset ja muut. Joku saattaa jopa ottaa elämäntehtäväkseen valittaa. Pääseehän niin vaikuttamaan ainakin omasta mielestään asioiden kulkuun: vallantunne sokaisee. Aikaa ja rahaa kuluu turhaan. Useimmiten sitä mielensäpahoittamiseen käytettyä energiaa tarvittaisiin ihan jossakin muualla, tärkeämmissäkin asioissa. Toki on asioita, joista pitääkin valittaa, jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi.
Minusta tuntuu, että me aikuiset ihmiset olemme taantuneet kiukuttelevan lapsen tasolle. Me emme kestä vastoinkäymisiä tai sitä, että ihmiset vaan ovat erilaisia ja ajattelevat eritavalla. Sen kanssa olisi opittava elämään. Erilaisuus ja erilaiset ajatukset ja mielipiteen tekevät elämästä värikkään ja rikkaan. Tärkeämpää olisi oppia perustelemaan omat mielipiteensä ja kantansa. Helppo on heitellä kommentteja ympäriinsä ja olla erimieltä ihan vaan periaatteesta. Lapsille suotakoon nuo ”itkupotkuraivarit”, mutta meidän aikuisten kai pitäisi kasvaa, kypsyä, kehittyä ja oppiakin jotain kokemuksistamme.

Jatkuva mielensäpahoittaminen kerää ympärilleen muita mielensäpahoittajia ja luo sellaisen ankean ja katkeran sekä elämälle vieraan ilmapiirin. Elämä on lyhyt, mutta valitusaika pitkä. Mihin sinä haluat lyhyen elämäsi käyttää? Jospa me kaikki ryhtyisimmekin mielensähyvittäjiksi. Oppisimme näkemään ne hyvät asiat ympärillämme. Iloitaan siitä, että me olemme niin ihastuttavan erilaisia ja ajattelemme ja tunnemme niin eritavalla. Se ei ole uhka vaan mahdollisuus. Voisimme oppia todellista suvaitsevaisuutta ja rakkautta sekä harkitsevaisuutta. Matti Nykäsen sanoin: ”Elämä on ihmisen parasta aikaa”.

 

KirkkoHarri Henttinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?