Joulun iloa, riemua ja rauhaa – Kamarikuoro Camenalla joulukonsertti Pyhän Birgitan kirkossa

Kamarikuoro Camena lokakuun 40-vuotiskonsertissaan Tampereen Puistotornissa.

Tamperelainen, vuonna 1979 perustettu Kamarikuoro Camena juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Noin 35 laulajan joukko piti kiitetyn juhlakonsertin lokakuussa, ja nyt kuoron merkkivuosi huipentuu joulukonsertteihin. Jo toisena vuonna peräkkäin Camena esiintyy Lempäälän kirkossa.

– Pyhän Birgitan kirkossa on hieno akustiikka ja tunnelma, kehuu Camenan uudeksi puheenjohtajaksi valittu Kaarina Uusitalo.

– Siksi halusimme jälleen sinne.

Kuoro on viime vuosina saanut vahvistusta miesääniin, joten sointi on entistä tasapainoisempi ja komeampi.

Minkälaisilla mausteilla on tämän vuoden joulukonsertti maustettu? Tähän vastaa kuoron johtaja Jani Laaksonen.

– Jouluna toivotaan perinteisiä, tuttuja lauluja, ja niitä konsertissa ilman muuta on mukana, jopa yksi uusi Camenalle tehty sovitus kaikille tutusta joululaulusta Valkea joulu. Mielestäni kokonaisuus on onnistunut. Sävyt vaihtelevat syntymän ihmeen hämmästelystä ilon ja riemun kautta rauhallisiin ja herkkiin tunnelmiin. Juuri niin kuin joulukonsertissa pitääkin!

Kamarikuoro Camenan joulukonsertti Lempäälän kirkossa 17. joulukuuta kello 19.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?