Pekka Visuri talvisodan taustoista – Nykytiedon mukaan Stalin pyrki neuvotteluratkaisuun. Mannerheimia huolestutti Suomen neuvottelijoiden joustamattomuus, mikä johti lopulta sotaan

– Suomen pelastivat rintamamiesten uhraukset ja yhteiskunnan kestävyys. Sodan johdosta kuoli 27 000 suomalaista, mutta kansa tuki sotaponnistuksia, VTT, eversti Pekka Visuri totesi.

Talvisodan syttymisestä tuli tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Edelleen suomalaisia askarruttaa, miksi Suomi joutui Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi. Vapaussodan ja itsenäisyyden Lempäälän seudun Perinneyhdistys järjesti Manttaalitalolla talvisodan muistotilaisuuden, jossa VT, eversti Pekka Visuri valotti sodan taustoja.

Neuvostoliitto miehitti 1939 syyskuun lopulla Puolan itäosat Saksan kanssa sovittua linjaa myöten sekä vaati Baltian mailta tukikohtia ja kohta myös Suomelta rajan siirtoa ja tukikohtaa Hangosta.

Baltian maat taipuivat heti uhkavaatimukseen, mutta Suomen valtuuskunnan kanssa Stalin kävi Moskovassa kuukauden ajan sitkeitä neuvotteluja.

– Suomea kohdeltiin siis aivan eri tavalla kuin Baltian maita, joille vain esitettiin vaatimus tukikohtien luovuttamiseksi ja ne suostuivat siihen heti, Pekka Visuri totesi.

Visurin mukaan Suomen poliittisen- ja sotilasjohdon sisällä oli vakavia erimielisyyksiä suhtautumisesta Neuvostoliiton esityksiin. Puolustusneuvoston puheenjohtaja sotamarsalkka Mannerheim yritti taivutellla hallitusta myöntymään Suomenlahden ulkosaarten luovutuksen Neuvostoliitolle, koska niiden puolustaminen oli mahdotonta.

Hän kehotti myös neuvottelemaan rajan siirrosta Karjalan kannasella kauemmaks Leningradin kaupungista. Tämä tapahtui äärimmäisen salaisesti, sillä Mannerheim ei halunnut tuoda julkisuuteen erimielisyyksiään hallituksen kanssa.

– On erikoista, että Mannerheim muistelmissaan 1950-luvun alussa kuitenkin paljasti silloisen tilannearvionsa. Hän hertoi keskustelleensa jo keväällä 1939 ulkoministeri Erkon kanssa mutta ei onnistunut taivuttamaan tätä myönnytyksiin.

Visuri siteerasi Mannerheimin muistelmia:

”Kävin myös tasavallan presidentin ja pääministeri Cajanderin luona henkilökohtaisesti esittelemässä näkökohtiani. Huomautin, että saarista ei ollut maallemme mitään hyötyä ja kun ne oli neutraloitu, meidän ei ollut mahdollista puolustaa niitä… Menin vielä pidemmälle. Huomautin, että Suomen olisi edullista tarjoutua siirtämään Pietaria lähinnä olevaa rajalinjaa kunnollista korvausta vastaan muutamia peninkulmia lähemmäksi. Jo silloin, kun Viipurin lääni 1811 yhdistettiin jälleen muuhun Suomeen, monet olivat sitä mieltä, että raja kulki liian lähellä Pietaria.”

Pekka Visuri painotti, ettei Mannerheim ollut mikään bolsevikkien ystävä, mutta hän tunsi hyvin entisen kotikaupunkinsa Pietarin lähialueet ja rajan läheisyydestä aiheutuneet ongelmat  naapurisuhteille, kun tilanne Euroopassa kiristyi.

– Mannerheimia vaivasi tietoisuus siitä, että joustamattomuus neuvotteluissa voi johtaa sotaan, jossa Suomelle ei olisi saatavissa apua ulkomailta ja puna-armeijan ylivoima musertaisi puolustuksen.

Nykytiedon mukaan Stalin todella pyrki neuvottelutulokseen ja etsi loppuun saakka kompromisseja.

– Oli aivan poikkeuksellista, että hän johti henkilökohtaisesti kuusi kokousta. Meillä on nykyisin käytettävissä myös pitkään salassa pidettyjä dokumentteja Kremlin päätöksenteosta.

Neuvostoliiton ylimmän johdon muistio, joka on julkaistu kaksi vuotta sitten Timo Vihavaisen ja kumppanien toimittamassa kirjassa ”Varjo Suomen yllä: Stalinin salaiset kansiot” kertoo tavoitteiden määrityksen ja neuvotteluohjeet seuraavasti:

”Tavoite neuvotteluissa Suomen kanssa on Leningradin turvallisuuden varmistaminen ja varmistus siitä, että Suomi pysyy jatkossa vakaasti yställismielisissä suhteissa Neuvostoliiton kanssa. Suomenlahden rantojen on pystyttävä turvassa ulkoiselta viholliselta.

Edellytyksenä on, että luodaan mahdollisuudet estää tykkitulella vihollisalusten pääsy Suomenlahdelle ja sulkea pääsy Leningradin lähivesille sekä siirtää Suomen rajaa nykyiseltä 32 km etäisyydeltä kauaskantoisen tykistön kantaman ulkopuolelle. Erillisenä kysymyksenä on rajan korjaus Petsamon Kalastajasaarennolla.

On saatava aikaan sopimus Hangon vuokraamisesta 30 vuodeksi sekä Suomenalahden saarten (Suursaari, Seiskari, Lavansaari ja Tytärsaaret) luovuttamisesta ja rajan siirrosta Liipolasta Koiviston eteläreunaan ulottuvalle linjalle, jolloin vastineeksi luovutetaan alueita Repolasta ja Porajärveltä.”

Näin määriteltiin Neuvostoliiton tavoitteet. Osapuolten näkemykset lähenivät, mutta neuvottelujen kestettyä jo kuukauden ajan Stalin lopulta 9. marraskuuta totesi Paasikivelle ja Tannerille: ”tästä ei tule mitään”.

Visurin mukaan jäi kuitenkin epäselväksi, jatketaanko tinkimistä vielä lähiaikoina. Neuvottelijat lähtivät parin päivän kuluttua paluumatkalle Helsinkiin, ja Paasikivi kommentoi syntynyttä tilannetta muistelmissaan: ”Neuvottelut raukesivat ja onnettomuus oli edessä, vaikka sitä Suomessa ei heti käsitetty.”

Kun neuvottelut keskeytyivät marraskuun puolivälissä, Mannerheim yhä vaati jatkamaan neuvottelukosketusta ja samalla tehostamaan voimakkaasti puolustusvalmisteluja. Kun hänen esityksiinsä ei suostuttu, Mannerheim anoi eroa puolustusneuvoston puheenjohtajan ja puolustusvoimien komentajan tehtävistä.

– Hallituksen piirissä ei sodan uhkaa pidetty todellisena, joten erimielisyys Mannerheimin kanssa kärjistyi.

Uusimman tukimuksen perusteella nyt tiedetään, että Stalin piti Kremlissä 15. marraskuuta seitsemän tunnin mittaisen kokouksen, jonka päätteeksi hän käski kiirehtiä valmisteluja hyökkäyksen aloittamiseksi Suomea vastaan. Hyökkäyskäsky annettiin puna-armeijalle runsaan viikon kuluttua.

– Samaan aikaan Suomen hallituksen ja päämajan piirissä arvoitin, että neuvottelut ovat kyllä katkenneet mutta hyökkäystä ei ole odotettavissa ainakaan lähiviikkoina. Arvio osoittautui pian vääräksi.

– Sodan alkamisen syyt ovat askarruttaneet mieliä. Suomalaisessa kirjallisuudessa vuosikymmenien kuluessa usein todettiin, että ”sitten kun Kremlin arkistot aukenevat, tähänkin kysymykseen saadaan ehkä vastaus”. Nyt Moskovan arkistot ovat siis käytettävissä noiden arvoitusten ratkaisuun, joskin kestää oman aikansa, ennen kuin niitä kunnolla on hyödynnetty tutkimuksessa, puhumattakaan populaarikirjallisuudessa, Visuri totesi.

Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 30. marraskuuta tuli yllätyksenä hallitukselle, mutta rintamajoukot olivat jo toista kuukautta valmistelleet asemiaan täyteen taisteluvalmiuteen.Marsalkka Mannerheim perui sodan alettua eroanomuksensa ja sai nimityksen ylipäälliköksi. Hänen johdollaan aloitettiin määrätietoinen torjuntataistelu.

– Mannerheim kehotti 10. maaliskuuta hallitusta kiirehtimään rauhansopimuksen tekoa, koska rintamatilanne oli kriittinen. Viipurissa ja sen ympäristössä taistelevien joukkojen tappiot kasvoivat, joten vetäytymistä Kymijoelle alettiin jo valmistella.

Rauhansopimus tuli voimaan 13. maaliskuuta klo 11 Mannerheimin sanoin ”viime hetkellä”.

Kuva: Ari Viidanoja

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?