Syrjätiellä palaneesta talosta paljastui suuri kannabiskasvattamo – Tulipalo sai alkunsa kasvattamon sähkötekniikasta

 

Tulipalo sai tiettävästi alkunsa kannabiskasvattamon sähkötekniikasta. Kuva: Katariina Rannaste

Kaksi omakotitaloa syttyi tuleen Lempäälässä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 12. ja 13. tammikuuta.

Hälytys Kuljun Syrjätielle tuli kello 00.40 aikaan. Palonsyyntutkinnassa ilmeni melko nopeasti, että tulipalon epäillään syttyneen laittomasta huumausaineiden kasvatustoiminnasta, kasvatukseen käytetystä sähkötekniikasta. Omakotitalossa on ollut suuri kannabiskasvattamo.

Poliisi tutkii asiassa törkeää huumausainerikosta ja yleisvaaran tuottamusta. Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä, 1980-luvulla syntyneen miehen. Palohetkellä vuokrattuna ollut omakotitalo tuhoutui palossa täysin.

 

Puoli seitsemän jälkeen pelastuslaitos sai hälytyksen toisesta omakotitalon palosta Kuljussa.

06.30 aikaan noin kilometrin päästä Lempäälän Monttutieltä tuli ilmoitus palosta kolmikerroksisessa puutalossa. Paikalle lähti osa Syrjätiellä sammutustöissä vielä olleista pelastuslaitoksen yksiköistä sekä poliisi. Rakennus tuhoutui palossa pahoin.

Monttutien tulipaloa on syytä epäillä tahallaan sytytetyksi. Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä. Poliisi ei avaa tarkemmin kiinniotetun tietoja tässä vaiheessa. Poliisi tutkii tuhotyörikosta.

Huolimatta lyhyestä etäisyydestä palojen välillä ja läheisestä ajankohdasta syttymiselle, poliisi ei tässä vaiheessa epäile palojen liittyvän toisiinsa.

 

Lue myös:

Kaksi omakotitalopaloa Lempäälässä – Syrjätiellä ja Monttutiellä palaneiden talojen syttymissyyt ovat tiedossa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?