Navetan hajuinen college

Ennen loppua kartanokauppa supisti aukioloa niin, ettei liike ollut auki sen paremmin sunnuntaina kuin maanantaina.

Monella on muistoja ostosreissuista Kuljun Kartanon tavaratalossa. Kauppa sai hyvästä syystä nimen navettakauppa, sillä toimihan se alkujaan entisessä kartanon navetassa.

Navettakaupassa tuli vierailtua tämän tästä. Ensimmäinen ostos on vieläkin mielessä. Se oli collegepaita, jossa oli hieman omituinen haju. Johtuiko haju varastoinnista vai oliko se tarttunut entisestä navetasta, vaikea sanoa. Ikinä se ei paidasta lähtenyt.

Kauppa laajeni vuosien mittaan valtavasti. Samoin kasvoivat valikoimat. Kerran vaateosastolla havaitsin erän suoria miesten housuja, jotka maksoivat vain kympin. Pitihän niitä kokeilla.
Housut olivat eteläeurooppalaista mallia, ja lahje juuttui heti pohkeeseen. Tuli sieltä tehtyä monia hyviäkin löytöjä.

Toisen kerroksen rautaosasto pelasti useasti pulasta. Kerran piti viedä auto katsastukseen, mutta jostain syystä päästöarvot olivat pielessä.
Tarkemmin tutkiessa paljastui, että päästöjen torjuntaan käytetyn vanhan laitteiston pienet muoviletkut olivat tulleet tiensä päähän. Oli lauantai-ilta ja ainoastaan Kuljussa oli rautakauppa avoinna.
Soitto myymälään ja sieltä löytyi sopivan kokoista akvaarioletkua, jolla ongelman sai korjattua viidessä minuutissa.

1972 avattu Löytötavaratalo tunnettiin ympäri maata. Lempäälän navettakauppa oli matkailukohde, joksi se oivasti sopikin edullisten tuotteiden ja laajojen aukioloaikojen vuoksi. Viikonloppuisin parkkipaikat olivat täynnä autoja.

Tulkinnan mukaan kartanokauppa sijaitsi haja-asutusalueella, missä kaupoilla oli ennen vapaat aukioloajat.
Kuljun ja muiden haja-asutusalueilla toimineiden kauppojen tilanne muuttui, kun isot kaupat saivat saman vapauden päättää aukiolosta sijainnista riippumatta.
Kaiken lisäksi kartanokauppa sai kovia kilpailijoita naapuriin, kun Marjamäen alueelle rakennettiin ensin Ideapark ja sen jälkeen Realparkin alue, mistä löytyy paljon laajempaa tarjontaa.

Kuljun Kartanon tavarataloa pari viime vuotta pyörittänyt yritys asetettiin maanantaina konkurssiin. Sitä edelsi kaupan käytössä olleiden tilojen ja valikoimien alasajo. Henkilökuntaa vähennettiin, aukioloaikoja supistettiin melko omalaatuisesti. Kauppa oli kiinni maanantaisin.

Nyt voidaan sanoa hyvästit navettakaupalle, sillä tuskinpa kukaan enää perustaa tiloihin tavarataloa. Sen sijaan tila sopisi hyvin vapaa-ajan harrastuksille. Skeittipuisto, pelihalli, vaihtoehtoja riittää. Sijainti on tunnettu ja erinomainen.

Kirjoittaja arvostaa kivijalkakauppoja ja
laajoja aukioloaikoja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?