Kirkkoneuvosto päättää tiistaina Lempäälä-talon vuokrasopimuksesta – Aiempaa vuokrauspäätöstä koskevaa valitusta puidaan hallinto-oikeudessa. Päätös tehtävä perjantaihin mennessä, vaatii kunta

Lempäälän kunnan antama takaraja seurakunnan vuokrauspäätökselle umpeutuu perjantaina. Kirkkoneuvosto käsittelee tiistaina jälleen kerran tilojen vuokraamista.

Lempäälän seurakunnan kirkkoneuvosto kokoontuu tänään tiistaina päättämään tilojen vuokraamisesta Lempäälä-talosta. Seurakunnan eri luottamuselimet ovat useampaan kertaan päättäneet, että seurakunta hankkii toimitiloja rakenteilla olevasta Lempäälä-talosta. Asia on mutkistunut valitusten vuoksi. Seurakunnalle varatun toimitilan koko on matkan varrella pienentynyt, sillä kunta ei ole voinut odottaa seurakunnan päätöksiä.

Tällä hetkellä tilanne on se, Lempäälän kunta edellyttää, että seurakunta allekirjoittaa tiloja koskevan vuokrasopimuksen 31. tammikuuta mennessä. Toisaalta Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa on käsittelyä odottamassa Asko Siivolan ja hiljattain edesmenneen Raimo Sirénin 23.10. 2019 jättämä valitus, joka koskee kirkkovaltuuston 24.9.2019 tekemää päätöstä.

Valituksen perusteena on se, että vuokrattavana on aiemman 722 neliön sijasta 331 neliötä ja että käsittelyyn on osallistunut esteellisiä henkilöitä. Valituksen tekijät esittävät kirkkovaltuuston 24.9. tekemän päätöksen kumoamista ja sen valmistelemista uudestaan.

Kirkkoneuvosto päättää uudelleen asiasta, jota se käsitteli jo viime vuoden lopussa, 31.12.2019. Puheenjohtajan eli vs. kirkkoherra Matti Vehviläisen päätösesitys on, että kirkkovaltuusto käsittelisi asian uudelleen ja että neuvosto päättäisi esittää valtuustolle, että seurakunta tekee kunnan kanssa vuokrasopimuksen, vaikka neliömäärä olisi pienempi kuin kirkkoneuvoston kokouksessa 30.12.2019 esitetty neliömäärä eli 331 neliömetriä.

Seurakunnassa oli avoinna seurakuntapastorin virka 13.12.2019 –2.1.2020. Paikkaa haki 22 henkilöä, joista 10 oli pappeja ja 12 teologian maistereita. Näistä haastatteluryhmä haastatteli viisi hakijaa. Kokouksessa kirkkoneuvosto päättää valinnasta ja sen jälkeen neuvosto pyytää valittavalle tuomiokapitulilta viranhoitomääräystä.

Kirkkoneuvosto käsittelee useita hautausmaihin liittyviä asioita. Esityslistalla on Kirkkohautausmaan kohdalla käyttöohjesäännön muutos, jonka mukaan uusi hautaoikeus on vainajalla, joka on kuulunut Lempäälän seurakuntaan 45 vuotta. Tätä selventävää sääntöä täydentävät kaikki uudet, kirkkolakiin tulevat säädökset avopuolison asemasta. Lakiehdotuksen mukaan avopuoliso rinnastettaisiin aviopuolisoon.

Kevätkaudella kirkkoneuvosto kokoontuu 2020  3.3., 31.3., 28.4., 19.5. ja 9.6. Neuvoston alainen työryhmä taloudellinen jaosto kokoontuu 17.2., 24.3., 21.4., 12.5. ja 2.6. Seurakunnan ylin päättävä elin, kirkkovaltuusto kokoontuu 11.2., 10.3. ja 16.6.

Helmikuun kokouksessa 11.2. toimitetaan hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenten ja kirkolliskokouksen maallikkojäsenten vaali. Vaalissa äänestää saavat kirkkovaltuuston edustajat.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?