Yritysten yhteiskuntavastuuta tulee lisätä

Yritysten yhteiskuntavastuun hyvinvointipalvelujen alalla pitäisi olla itsestäänselvyys. Näin ei kuitenkaan ole. Uutisoinnit hoiva-alan yritysten räikeistä hoidon laiminlyönneistä, epäeettisistä toimintatavoista veronkiertoineen ja yritystoiminnan läpinäkyvyyden puutteista ovat lisänneet kuntien vastuuta palvelujen hankinnassa ja valvonnassa.

Palveluiden kilpailutuksessa erityisesti laadun vaatimus on noussut yhä suurempaan arvoon. Hoiva-alalla toimii paljon yhdistyksiä, säätiöitä ja yrityksiä, jotka ovat syntyneet aidosta halusta palvella kohderyhmäänsä. Niiden ensisijainen tarkoitus ei ole tuottaa maksimaalista voittoa, vaan käyttää suurin osa liikevoitosta toimintansa kehittämiseen ja kohderyhmänsä hyvinvoinnin edistämiseen.

Näin toimivat yritykset ovat voineet hakea vuodesta 2011 Suomalaisen Työn Liitosta itselleen Yhteiskunnallinen Yritys -merkin. Lempäälässä tällaisen merkin on saanut mm. Lempäälän Ehtookoto ry.

Kuntien hyvinvointipalvelut, kuten vanhus- ja vammaispalvelut, lastensuojelun ostopalvelut sekä lasten päivähoito ovat kuntalaisten verovaroin tuotettuja palveluita. Kuntien tulisi vaatia nykyistä voimakkaammin palveluntuottajilta vastuullista liiketoimintaa, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä rajoitettua voitonjakoa, jolloin palveluja tuottava yhteisö tai yritys sitoutuu käyttämään osan voitostaan liikeideansa mukaisen yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen joko kehittämällä omaa toimintaansa tai lahjoittaen sen toiminta-ajatuksensa mukaisesti ulospäin.

Monissa Euroopan maissa yritysten yhteiskuntavastuulla on jo pitkät perinteet. Suomessa asiaan ollaan vasta heräämässä. Toisaalta meillä on jo nyt olemassa kuntia, joissa hyvinvointipalveluita ostetaan vain yhteiskunnallisilta yrityksiltä tai muuten yhteiskuntavastuun kriteerit täyttäviltä yrityksiltä. Näin pitäisi olla laajemmin, jopa niin, että verovaroin toteutettujen palvelujen tuottajiksi kelpuutettaisiin vain yrityksiä, jotka kantavat yhteiskuntavastuuta. Asia on hyvin ajankohtainen nyt kun sote-uudistusta valmistellaan.

 

Piia Nurmela,
kunnanvaltuutettu (kd),
Lempäälä

 

Lue lisää:

Lempäälään halutaan puukerrostaloalueita – ”Suomessa rakennusteollisuus vastaa noin kolmasosaa kaikista ihmisten aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä”, näkee aloitteen laatinut Piia Nurmela

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?