Kirsi Nieminen kävelee työssään liki 11 tuntia, lounaskahvilayrittäjän oma aika löytyy autoradalta ja crossing-tunneilta – Katso 360-kuva Mamman keittiöstä

– Ihmisläheinen työ on minulle tärkeää. En ole konttorirotta, lounaskahvilayrittäjä Kirsi Nieminen sanoo. Kuva: Katariina Rannaste

Lempäälän-Vesilahden Sanomat haki ihmistä, jonka kohtaaminen tuo iloa ja valoa elämään. Vuoden 2019 valoisin on Kirsi Nieminen.

 

Lounasaika on hiljenemässä. Kaksi vanhempaa herraa on saapunut kahvittelemaan ja vaihtamaan lounaskahvilaa pyörittävän Kirsi Niemisen kanssa kuulumisia.

Nyt Kirsi Niemisellä, tutummin Kikalla tai Mammalla, on aikaa istahtaa alas. Takana on jo useiden tuntien työrupeama, sillä Nieminen tulee aamuviideltä töihin.

– Lähden kotoa tukka pystyssä, mutta onneksi kukaan ei siihen aikaan näe minua. Saattaisivat pelästyä, hän nauraa.

Niemisen aamu alkaa sämpylöiden leivonnalla ja aamupalan valmistamisella. Seitsemältä hän avaa lounaskahvilan oven. Sitten onkin aika valmistaa salaatit ja lounaat, joiden pitää olla asiakkaille valmiina puoli yhdeltätoista.

– Kahden aikaan voin ehkä istahtaa juomaan aamukahvin, Nieminen kuvaa.

– Kuulen joskus kommenttia siitä, että hyvähän minun on, kun on säännölliset työajat ja ovi menee kiinni neljältä, mutta ei se ihan niinkään mene.

– Pääsen tästä kyllä kello 16, mutta illalla kotona on suunniteltava tarjoiluja ja hoidettava laskutusta. Lisäksi teen tilauksesta ruokia ja toisinaan pitopalvelukeikkoja. Joudun usein iltaisin leipomaan, jos tilauksia on seuraavaksi päiväksi, hän kertoo.

Kirsi Nieminen leipoo joka aamu gluteenittomat sämpylät ja valmistaa kotiruokalounaan. Tarjolla on myös pientä suolaista ja makeaa. Kuva: Katariina Rannaste

Kirsi Nieminen pyörittää Lempäälän keskustassa sijaitsevaa Mamman keittiöstä -nimistä lounaskahvilaa, jossa on tarjolla päivittäin Niemisen tekemää kotiruokaa sekä suolaisia ja makeita paloja.

– Torstaisin on savulohikeittoa, ja siitä onkin tullut hitti. Muuten lounasruoka vaihtelee aika paljon. Asiakkailta tulee usein toiveita siitä, mitä loppuviikosta syötäisiin.

– Alun jälkeen paikka onkin oikeastaan muotoutunut asiakkaiden mukaan, hän sanoo.

Lounaskahvila on ollut Kirsi Niemisen kolme ja puoli vuotta. Paikalla oli aiemmin lounaskahvila Tähti, joka ehti tulla Niemiselle tutuksi lasten kanssa tehtyjen kävelylenkkien myötä.

– Kun lapset olivat pieniä, kävelimme perhetupa Pikkukettuun ja paluumatkalla haimme kahvilasta munkit, että lapset jaksoivat kävellä takaisin kotiin. Ajattelin silloin, että onpa ihana pikku paikka.

– Myöhemmin satuin kulkemaan tästä ohi ja huomasin paikan olevan tyhjänä. Ajattelin, että kokeillaas taas, vaikka jokaisen aiemman yritykseni jälkeen olen sanonut, ettei ikinä enää, hän nauraa.

Pirkkalasta kotoisin olevalla Niemisellä on taustaa niin ruokaravintoloiden kuin pubin pyörittämisestä.

– Minulla oli Pyynikin Portti -niminen pubi Tampereella. Työskentelin siellä melkein neljä vuotta, mutta iltamyöhään kestävä työ oli pidemmän päälle kuluttavaa.

– Tein sitten ruokaravintoloissa hommia, kunnes muutimme perheen kanssa Lempäälään ja jäin lasten kanssa kotiin useammaksi vuodeksi, Nieminen kuvaa.

Ennen lounaskahvilan perustamista Nieminen ehti toimia myös iäkkään rouvan avustajana.

– Hoidin häntä neljä vuotta, loppuun asti. Ihmisläheinen työ on minulle tärkeää. En ole konttorirotta.

– Keittiö on myös aina vetänyt minua puoleensa. Tykkään tehdä ruokaa ja kokeilla. Minulla ei ole yhtä ainoaa keittokirjaa, hotelli- ja ravintola-alan opiskeluaikoja lukuun ottamatta.

– Teen ruokaa fiiliksen mukaan. Tykkään kokeilla, ja palautteen perusteella ilmeisesti aika usein onnistun. Palaute on välitön, sillä paikka on melko pieni. Se on etu siinä mielessä, että minusta on tärkeää nähdä, kenelle ruokaa teen. Samoin asiakkaalle on hyvä nähdä, kuka hänen ruokansa valmistaa, Kirsi Nieminen näkee.

Kahden maissa Kirsi Nieminen voi istahtaa juomaan aamukahvia. Kuva: Katariina Rannaste

Lounasaikaan kahvilaan muodostuu usein pieni tungos ja puheensorina äityy kovaksikin.

– Moni asiakas sanoo, että tänne on kiva tulla, kuin kotiin tulisi. Ihmiset tulevat tänne tietysti siksi, että heillä on nälkä, mutta myös siksi, että täällä saa höpötellä. Ruokailu on monille samalla päivän sosiaalinen tapahtuma, Nieminen sanoo.

– Itsekin puhun paljon. Olen avoin, ja huomaan ihmisistä, että minulle on helppo kertoa asioita. Me jaamme ilot ja surut. Olen sen luontoinen, että minun ei tarvitse esittää mitään. Olen tällainen kuin olen.

Paikalla on usein myös Kirsi Niemisen lapsia, jotka tulevat koulun jälkeen lounaskahvilaan välipalalle. Töitäkin he tekevät.

– Lapset treenaavat, että he tietävät, millaista yrittäminen on ja näkevät, kuinka raskasta se on. Oikeasti luulen heidän tykkäävän, kun on ihmisiä ympärillä.

Kotijoukkojen ansiota on, ettei kahvilasta jää hävikkiruokaa.

– Lapset kutsuvat usein kavereita meille syömään. Kuusikin poikaa voi olla pöydässä, kun menen kotiin. Lapset sanovat kavereilleen, että kyllä meillä ruokaa on.

Työn vastapainoksi Kirsi Nieminen harrastaa autourheilua ja liikuntaa. Nieminen harrastaa jokkista eli jokamiehenluokassa ajoa, rallisprinttiä ja rata-ajoa. Talvisin hän on käynyt ajamassa Vesilahdessa jääradalla, mutta tänä talvena se ei huonon jäätilanteen takia ole onnistunut, ja kesäisin viikonloput kuluvat kisoissa.

– Aloin harrastaa rata-ajoa ensin moottoripyörällä, mutta autourheilu on myös aina kiinnostanut minua.

– Autoilun pariin siirryin, kun lapsia tuli, ja ratamoottoripyöräilyä harrastaneille kavereille alkoi tulla loukkaantumisia. Heillä oli kättä tai jalkaa poikki, joten ajattelin, että neljä pyörää ovat turvallisemmat kuin kaksi. Ratamoottoripyöräily oli kivaa, mutta aika aikaansa kutakin.

– Ryhdyin ajamaan Toyota Starletilla ja nyt minulla on alla BMW. Sitten on kaikenlaisia jokkistötteröitä, joissa tärkeintä on, että niissä kaaret ja moottori, Nieminen nauraa.

Autourheilu on Kirsi Niemiselle pään nollaamista.

– Pääasia on, että kunhan tulee ehjänä maaliin. Toisinaan on kiva joku pyttykin saada palkinnoksi, hän toteaa.

Crosstrainer-laitteilla tehtävä crossing-treeni ja rytmikäs pound-rummuttelu puolestaan pitävät Kirsi Niemisen työkykyisenä. Kun nostelee painavia kattiloita, lihaskuntoa pitää olla.

– Harva se ilta olen jossakin jumpalla. Kun tästä lähden, laitan verkkarit jalkaan, käyn vetämässä tunnin jumpan ja jaksan taas keskittyä paljon paremmin.

– Tässä rikkoo äkkiä olkapäänsä, jos ei ole kunnossa. Työssä liikunta on myös liian yksipuolista.

– Jos olisin fyysisesti huonossa kunnossa, en jaksaisi tehdä tätä työtä. Kun viideltä aamulla tulen, kävelen lähes tauotta iltapäiväneljään asti, Kirsi Nieminen sanoo.

 

 

Kirsi-Maarit Nieminen

– tutummin Kikka tai Mamma

– kotoisin Pirkkalasta, asuu Lempäälän Hollossa

– perheeseen kuuluu puoliso, tytär ja kaksi poikaa sekä kissa

– harrastaa autourheilua ja liikuntaa

 

Lue lisää:

Suutari Juha Lehtimäki on valoisa ahertaja

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?