Ensin seuraa tunnustus; minä en ole kovin hyvä rukoilemaan. Se ei koskaan ole ollut minulle luontainen tapa, vaan se vaatii edelleen muistamista ja ryhtymistä. Haluaisin olla palavasieluinen esirukoilija, mutta minun vahvuuteni ja lahjani ovat muualla.
Isä meidän -rukous on ollut huonon rukoilijan pelastus useaan otteeseen. Sen osaan ja siihen on helppo turvautua. Muutama vuosi sitten aloin pohtia, mitä minä tarkalleen ottaen rukoilen, kun rukoilen näitä Jeesuksen opettamia sanoja. Päätin Lutherin oppien mukaisesti märehtiä rukousta. Tein sen rivi kerrallaan. Annoin kullekin riville viikkoja aikaa ja palasin siihen päivittäin useaan otteeseen. Rukous alkoi muuttaa käyttäytymistäni.
Mitä minä oikeasti rukoilen, kun pyydän, ettei Jumala saattaisi minua kiusauksiin? Mitä olen itse valmis tekemään? Huomasin, että aloin tarkemmin valitsemaan seuraamani televisio-ohjelmat. Pidin kiinni arvojeni mukaisista ohjelmista ja luovuin monista arvojeni vastaisista ohjelmista. Kiinnitin huomiota myös seuraani, ajatuksiini ja ajankäyttööni.
Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi. Mitä nämä tarkoittavat omassa elämässäni? Miten minä voin vaikuttaa siihen, että Jumala ja Hänen hyvä tahtosi pääsisi esiin? Annanko Jumalan oikeasti päättää puolestani vai annanko Hänelle vain vaihtoehtoja, joista valita?
Isä meidän oli Jeesuksen vastaus opetuslasten pyyntöön opettaa heidät rukoilemaan. Se on Jumalan mielen mukainen rukous. Samaa rukousta me saamme rukoilla tänäänkin yksin tai yhdessä. Saamme huokaista sen, kun emme löydä omia sanoja. Saamme liittyä uskovien yhteisöön tuttujen sanojen kautta. Ja saamme antautua rukouksen itseämme muuttavalle voimalle. ”Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.” (Jaak. 5:16)
Soila Simola
