Hartaudella tehty työ voi mennä loppumetreillä pilalle – Ikonimaalari osaa iloita onnistuneesta työstä

Ikoneita esittelevä näyttely on Lempäälän vanhalla asemalla huhtikuun 3. päivään asti.

Lempäälän vanhalla asemalla on esillä töitä, jotka voivat aiheuttaa tekijälleen harmaita hiuksia. Näytteillä nimittäin on ikoneita.

Helena Lingren-Perez, Maisa Pynttäri ja Tuula Puolakka ovat tuoneet huhtikuun 3. päivä asti esillä olevaan näyttelyyn perinteisiä ikoneita, koptilaisia ikoneita ja muuta taidetta.

Ikonien maalaus vaatii pitkäjänteisyyttä. Haastavaakin se on, sillä virheitä ei juuri pysty korjaamaan. Helena Lindgren-Perez onkin esimerkkinä tuonut näyttelyyn yhden pilalle menneen työn.

– Värit lähtivät lakkausvaiheessa liikkeelle. Ikonimaalauksessa lopputuloksesta ei voi olla varma, sitä on mahdoton tietää etukäteen, hän sanoo.

– Ihmiset pyrkivät tuomaan näyttelyihin viimeisen päälle hyviä ja hiottuja töitä. Haluan kyseisellä työllä osoittaa, että jokaisella on mahdollisuus aloittaa ja kehittyä, Lindgren-Perez painottaa.

Etelä-Suomesta Lempäälään muuttanut Helena Lindgren-Perez on maalannut ikoneita 25 vuotta ja hän kuuluu ikonimaalariliittoon.

– Olen liittynyt vapaa katoliseen kirkkoon, ja olen saanut tehdä ikoneita omalle kirkolleni. Se on ollut minulle merkityksellistä työtä, hän kertoo.

Helena Lingren-Perez kannustaa ikonimaalauksen pariin. Se on hänestä hyvää vastapainoa kiireiselle arjelle.

– Ikonimaalaus on laajalle levinnyt harrastus, mutta jota moni ehkä arastelee aloittaa. Nykyään kun elämässä painetaan tukka putkella menemään, on ikonimaalaus siihen tervetullut pysähdys, hän sanoo.

 

Näyttelyssä on muun muassa esillä Pyhän kolminaisuuden ikonina tunnettu työ, joka maalarien keskuudessa tiedetään vaikeaksi tehdä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?