Lempäälän kunta alkaa tiedottaa otettujen koronavirusnäytteiden määristä ja tuloksista

Lempäälän kunta alkaa lähiaikoina tiedottaa nettisivuillaan otettujen koronavirusnäytteiden määristä sekä positiivisista ja negatiivisista tuloksista. Tähän mennessä kunta on tiedottanut yhdestä, työntekijällään todetusta koronavirustartunnasta. Työntekijä ei asu Lempäälässä.

Lempäälän tartuntataudeista vastaavan lääkärin Noomi Suurosen mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ohjeistanut, etteivät kunnat antaisi tietoja yksittäisistä tapauksista.

– Tämä on ollut PSHP:n toive, sillä mitä pienemmästä kunnasta on ollut kyse, sitä epämiellyttävämmäksi tartunnan saaneet ovat tietojen julkistamisen kokeneet. On ryhdytty pohtimaan, että kuka on mahdollisesti sairastunut tai testattu.

– Kunta ryhtyy laatimaan viikkotiedotteita, joissa kerrotaan otettujen näytteiden määrä sekä positiiviset ja negatiiviset tulokset, Suuronen kertoo.

 

Lue lisää:

Kulkua Lempäälän terveysasemalle on rajattu – Pääovella selvitetään tulijan terveyden tila, hengitystieoireiset ohjataan erilliselle pandemiavastaanotolle

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?