Kansainvälinen karanteeni

Marja Aalto. Kuva: LVS-arkisto

Kesä ja yötön yö saapuivat jälleen. On maailman paras hetki viipyä ulkona, illan valossa ja hämyssä myöhään yöhön. Näinä kesäöinä jäävät unet lyhyiksi. Sitä ei millään malta palata sisälle, koska on vaan niin ihana olla. Korona ja karanteenikevät melkein unohtuvat kaiken valon ja heräävän luonnon keskellä. Sitten sitä aamulla herää työn ääreen silmät ristissä, sen lyhyen työmatkan jälkeen – makuuhuoneesta keittiön kautta työpöydän luo tietokoneen ääreen etäkokouksia avaamaan.

Lentoliikenteen parissa työskennellessä näki suoraan aitiopaikalta, miten oma ala syöksyi varoittamatta jyrkänteeltä rotkoon. Se oli kertarysäys, kun hallitus poikkeustilan julisti. Äkkipysäys. Kolmen kuukauden jälkeen Euroopan lentoliikenne on elpynyt vain vähän. Toukokuun viimeisellä viikolla on liikenne edelleen lähes 90% alhaisemmalla tasolla kuin vuosi sitten samaan aikaan. Maailmassa palautumista on jo tapahtunut. Hitaasti se alkaa Aasiasta taas kasvamaan, ja vähitellen saavuttaa myös meidän kulmakuntiamme. Ehkä jo syksyllä taas voimme matkustaa, jos vain…

On ymmärrettävää, että kansainvälinen ilmaliikenne ei pääse nousemaan nopeasti niin kauan kuin maiden välinen liikkuminen on rajoitettua ja luottamus matkustamiseen heikkoa. Kestää pitkään ennen kuin lentoliikenne tulee palaamaan kriisiä edeltäviin aikoihin. Kansainvälinen ilmailujärjestö IATA arvioi, että lentoliikenne palautunee pandemiaa edeltävälle ajalle vasta vuosien 2023, ehkä 2024 aikana. Se on pitkä aika, kun vuosikymmenien ajan olemme tottuneet maailman olevan avoimempi ja saavutettavampi kuin koskaan.

Matkustaminen ei tule olemaan koskaan enää samaa kuin ennen. Huolettomuus ja lentoasemien kansainvälisyyden aistiminen kaikin aistein on nyt parempi rajoittaa siihen, ettei ainakaan haistele tai liian syvää vedä henkeä sisäänpäin, koskettele oikeastaan yhtään mihinkään ja mitään, eikä ainakaan omia kasvoja.

On varmaa, että erilaiset uudet määräykset tavoittavat myös lentomatkustajan sekä lentoasemilla ja -yhtiöissä työskentelevät. Mahdollisesti näemme ympärillämme kasvomaskein, käsinein ja suojavaattein suojattuja asiakaspalvelijoita pitkään pandemian jälkeenkin. Asiakkaat pitävät toisiinsa parin metrin hajurakoja, vältellen pieniäkin taudinpoikasia, koska lentomatka päättyy aivastukseen nopeammin kuin ehdit nenäsi sen jäljiltä niistää.

Kun olemme toistaiseksi vielä kansainvälisesti karanteenissa, niin nautitaan tästä oman kotimaan kauneudesta, lähimatkailuista sekä kesäkuussa jälleen avautuvista ravintoloiden terasseista. Meillä on kotimaassa monta ihanaa paikkaa ja kohdetta odottamassa kesämatkailijoita. Eikä meillä juuri ihmismassat ja ruuhkat vaivaa, sosiaalinen etäisyys on #kotikenttäetu sekin.

 

Marja Aalto

Kirjoittaja on lempääläinen, kahden äiti ja yhden puoliso.
Alueellisen lentoliikenteen kehittämisen airut, kotikenttäedun puolestapuhuja sekä kerosiinista riippuvainen humaani

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?