Camini syntyi halusta palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin

Sanna Raittisen Hilla-koira on Caminin hyvinvointipäällikkö, joka kulkee hänen mukanaan töissä.

Ylöjärvellä sijainnut Pirkanmaan Nuohouspalvelu Oy yhdistyi viime vuonna hämeenlinnalaisen Nokiboys Oy:n kanssa. Uuden yrityksen nimi on Camini Oy.

Muutoksen myötä yritys palvelee lähes koko Pirkanmaan alueella sekä Hämeenlinnan seudulla.

Paljon muitakin uusia tuulia on. Yritystä luotsaa nyt toimitusjohtajana Sanna Raittinen edellisen toimitusjohtajan Jyri Sihvon jäätyä pois huhtikuun lopulla.

– Pirkanmaan Nuohouspalvelulla oli aikomus laajentua, ja uusi yritys palvelee tätä tarvetta. Muutimme toimitilamme Ylöjärveltä Tampereelle Sarankulmaan, koska tämä on logistisesti hyvällä paikalla, Raittinen kertoo.

Toiminta jatkuu myös Ylöjärvellä palokunnan tiloissa Takamaantiellä.

Raittinen sanoo yrityksen olevan edelleen sielultaan ylöjärveläinen. Työssä jatkavat samat tutut työntekijät kuin ennenkin.

 

Nuohouksissa noudatetaan koronan takia erityistä varovaisuutta eikä riskejä oteta. Riskiryhmät huomioidaan erityisesti nuohoustöitä suunniteltaessa.

Camini tekee myös ilmastointijärjestelmien puhdistuksia ja huoltoja.

– Haluamme edelleen kehittää sisäilman laadun parantamista myös pienkiinteistöjen osalta. Tässä suodatinhuolto ja ilmamäärien oikea säätö on tärkeässä osassa.

– Me panostamme työssämme laatuun ja asiakkaiden hyvään palveluun. Palvelun pitää olla alusta loppuun hyvää. Henkilökuntamme on hyvin koulutettua, meillä on koulutettu muun muassa neljä uutta nuohoojamestaria, toimitusjohtaja Raittinen kertoo yrityksen toimintatavoista.

Osa asiakkaista kaipaa aikaa, jolloin nuohoojat tulivat taloon automaattisesti. Siksi Camini on kehittänyt järjestelmän, jossa on jatkuvat hoitosopimukset sekä nuohoukseen että ilmanvaihtoon. Asiakas voi näin luottaa nuohouksen oikea-aikaiseen ja laadukkaaseen suorittamiseen.

 

 

Camini Oy

Nuutisarankatu 14 F,

33900 Tampere

050 408 5320,

www.camini.fi

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?