LEMENE-hankkeelle tärkeitä sääntelyitä tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi

LEMENEn aurinkopaneelit Lempäälän Kuljussa.

Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut energiayhteisöiden toteuttamista älyverkkotyöryhmässä, kertoo työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä vastauksessaan. Kirjallisen kysymyksen hallituksen toimenpiteistä Lintilälle allekirjoittivat kokoomuksen kansanedustajat Pauli Kiuru, Mari-Leena Talvitie, Anna-Kaisa Ikonen ja Heikki Vestman sekä perussuomalaisten Veijo Niemi.

– Älyverkkotyöryhmä määritteli kolme erilaista energiayhteisöä: kiinteistön sisäisen energiayhteisön, kiinteistön rajat ylittävän energiayhteisön ja hajautetun energiayhteisön, Lintilä sanoo.

Lintilän mukaan työryhmän mietinnön lähtökohtana oli säilyttää jakeluverkkotoiminta luvanvaraisena. Ministeriö on valmistellut työryhmän mietinnön pohjalta tarvittavat asetusmuutokset, jotta sisäinen energiayhteisö voidaan toteuttaa. Valtioneuvoston on tarkoitus saattaa muutosehdotukset voimaan mahdollisimman pian.

Lintilän mukaan ministeriö valmistelee myös sääntelyä, joka mahdollistaisi kiinteistön rajat ylittävän energiayhteisön. Se on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi syksyn 2020 aikana sähkömarkkinalakia koskevassa hallituksen esityksessä. Samassa yhteydessä saatetaan voimaan EU:n sähkömarkkinadirektiivi.

EU:n sähkömarkkinadirektiivin 16 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä sääntelykehyksestä, joka mahdollistaa kansalaisten energiayhteisöt.

Kansalaisten energiayhteisö voi harjoittaa tuotantoa tai tarjota muita energiapalveluja. Sen tarkoituksena on tuottaa ympäristöön, talouteen tai sosiaaliseen yhteisöön liittyviä hyötyjä.

EU:n sähkömarkkinadirektiivi ja Suomen uusi sähkömarkkinalaki ovat tärkeitä Lempäälän LEMENE-hankkeen kannalta. Hanke toteuttaa Marjamäen teollisuusalueelle omavaraisen ja älykkään energiajärjestelmän.

– Näiden muutosten jälkeen ministeriö katsoo direktiivin 16 artiklan olevan toimeenpantu, Lintilä sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?