Harri Henttisen kolumni: Maailman vahvimmat sanat

Kuva: Katariina Rannaste

Raamatussa sanotaan alussa, että Jumala loi kaiken Sanallaan ja että alussa oli Sana. Sanalla ja sanomisella on siis voimaa. Usein tulee todettua, että nehän ovat vain sanoja. Anna niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta ei se kyllä aina ihan niin mene. Usein ne sanotut sanat jäävät vaivaamaan ja mietityttämään. Joskus jopa sana haavoittaa enemmän kuin lyönti. Sanoilla voi jopa tapaa – jos ei nyt aina ihan ruumista niin ainakin sielun. Harkitsemattomat sanat voivat syöstä herkimmät meistä helposti syviin masennuksen syövereihin!

Kaikkein tuhoisimpia ovat yleensä löysät ja kevyesti heitetyt sanat. Ne ovat täynnä hyvin kätkettyjä särmiä ja haavoittavan teräviä kulmia. ”Enhän minä sitä tarkoittanut, kunhan nyt vain tuli sanottua… ja hei… sehän oli huumoria”. Huumorin varjolla ja nimissä on maailmassa tehty käsittämättömän paljon pahaa. Huumorin kaapuun on kätketty mitä julminta henkistä ja hengellistäkin väkivaltaa. Sanottuja sanoja kun ei saa enää takaisin. Anteeksi voin antaa, mutta unohtaminen onkin sitten toinen juttu – ikävä kyllä! Harkitsemattomilla puheilla ja sanoilla on sanojansa näköiset kasvot. Kerta toisensa jälkeen, kun tapaat tuon kyseisen sinua loukanneen ihmisen, samalla nuo hänen harkitsemattomat sanansa ja ilkeät puheensa nousevat taas mieleesi. Tuntuu kuin ne olisi sanottu sinulle juuri tänään. Anteeksi antaminen ei merkitse samaa kuin unohtaminen. Helposti hymy vääristyykin irvistykseksi, ja alat tuntea, että ”osaatkin lukea jopa tuon toisen ihmisen ikäviä ajatuksia” sinua kohtaan. Kerran särkyneestä ei saa täysin ehjää. Sellaista superliimaa ei ole vielä keksittykään. Säröt jäävät aina jäljelle – ihmissuhteisiinkin!

Itse olen opetellut elämässäni sävyisyyttä ja harkitsevaisuutta. Olen yrittänyt, että puhuisin vähemmän, mutta sitäkin harkitummin. Jälkikäteen selittelyt useimmiten vain pahentavat tilannetta. Harkitsevaisuus ja viisaus kulkevat käsikädessä. Kaikkein hämmentävintä on se, jos puhumme toista ja tarkoitamme toista tai jopa kolmatta. Me ihmiset pystymme ns. multitaskaamisen (multitasking eli useiden tehtävien suorittaminen samaan aikaan eli sählääminen) ohella myös ”multi”- eli moniviestintään. Ilmeet, eleet, katseet, äänenpainot ja vartalon asennotkin viestivät meistä jatkuvasti jotakin toiselle ihmiselle – tahtomattammekin ja ilman sanoja!  Ensivaikutelmaa ja ensikohtaamista on vaikea unohtaa, sekä hyvässä että pahassa.

On kuitenkin olemassa sanoja, joita harvoin, jos koskaan voi käyttää tai ymmärtää väärin, jos niitä oikeasti tarkoittaa toiselle ihmiselle. Ne ovat: rakastan sinua, anna anteeksi minulle ja auta minua. Ne ovat sanoja, jotka edellyttävät sanojaltaan ensin nöyryyttä ja tietoisuutta, että nyt en selviäkään enää yksin ja oman erinomaisuuteni varassa. En olekaan MINÄ YKSIN vaan ME YHDESSÄ! Tarvitsen toisia, jotta selviän itseni kanssa. Silloin toisella ihmisellä onkin avain oman elämäni johonkin sellaiseen lukkoon, jota yksin en enää saa auki.

 

Lue lisää:

KirkkoHarri: Huomaatko – kevät on tullut!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?