Purkulupaa ei myönnetty Sääksjärven koulun päärakennuksen vanhalle osalle – Kunta aikoo peruskorjata tilat

Sisäilmaongelmat sulkivat toissa keväänä Sääksjärven koulun päärakennuksen vanhan osan. Vanhan osan purkamiseksi haettiin purkulupaa, jota rakennusvalvontaviranomainen ei kuitenkaan myöntänyt. Kuva: Katariina Rannaste

Rakennusvalvontaviranomainen on evännyt Sääksjärven koulun päärakennuksen vanhan osan purkuluvan. Lempäälän kunta aikoo peruskorjata vanhan osan koulun käyttöön. Peruskorjaushankkeen käynnistämisestä päättää kunnanvaltuusto.

Pirkanmaan Ely-keskus ja maakuntamuseo vastustivat lausunnoissaan purkuluvan myöntämistä. Koulun alkuperäisen osan purkamisella menetettäisiin koulukokonaisuuden ja sen kerroksellisuuden historiallisia arvoja, joita voidaan pitää paikallisesti merkittävinä.

 

Purkulupapäätöstä käsitellään kunnanhallituksessa maanantaina 19. lokakuuta. Kunnanhallituksella on mahdollisuus tehdä halutessaan lupapäätöksestä oikaisuvaatimus, mutta alustavan esityksen mukaan kunnanhallitus ei olisi sitä tekemässä, sillä oikaisuvaatimusta ei pidetä tarkoituksenmukaisena Elyn ja maakuntamuseon lausunnot sekä päätöksen muut perustelut huomioon ottaen.

Kunnan mukaan vanha päärakennuksen osa on korjattavissa terveelliseksi ja turvalliseksi.

 

Lue myös:

Osa Sääksjärven koulusta aiotaan purkaa sisäilmaongelman vuoksi. – ”Kaikkien oppilaiden oireetonta koulunkäyntiä ei pystytä takaamaan.” Peräti 130 huolestunutta vanhempaa saapui tiedotustilaisuuteen

Lempäälä purkaa kaksi rakennusta Sääksjärven koulun pihapiiristä – Maakuntamuseo ei puolla esikoulurakennuksen purkamista

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?