Erilainen polku yrittäjäksi: 17-vuotias Ruben Laitila on oppisopimusopiskelija omassa yrityksessään

Töiden ohella Ruben Laitila suorittaa kaksoistutkintoa Lempäälän Virta-kampuksella. Vuoden alussa hän aloitti lisäksi vielä oppisopimusopinnot.

Yrittäminen alle 18-vuotiaana ei ole aivan mutkatonta. Sen on joutunut toteamaan lempääläinen Ruben Laitila, 17, joka perusti viime vuonna oman maalausalan yrityksen.

Laitila oli ollut kesän maalausfirmassa töissä. Hän oli hoksannut, että omalla firmalla voi päästä parempiin tienesteihin kuin palkkatyössä. Yrityksen perustaminen houkutti myös siksi, että hän oli oppinut kesän aikana maalaamaan ammattilaisen ottein.

Kesän jälkeen Ruben Laitila päätti pistää firman toiminimellä pystyyn. Hän pyrki hoitamaan yrityksensä asiat itse, mutta huoltajien suostumusta edellytettiin monessa asiassa, sillä Laitila on alaikäinen. Esimerkiksi yritystilin perustamiseen tarvittiin huoltajien suostumus.

– Isältä on pitänyt saada joka ikiseen lappuun allekirjoitus, päivittelee Laitila.

Ongelmia ilmeni sähköisen tunnistautumisen kanssa. Alaikäisen lapsen väestötietojärjestelmään merkityt huoltajat voivat yleensä asioida lapsen puolesta ilman erikseen annettua valtuutta, mutta Ruben Laitilan yritysasioiden kohdalla tuli mutkia matkaan.

– Olen antanut kirjanpitoni verkossa toimivan kirjanpitopalvelun hoidettavaksi. Palvelulle piti antaa valtuutus, että se pystyi tekemään tietyn ilmoituksen Verohallinnon sähköiseen OmaVero-palveluun. En voinut alaikäisenä tehdä valtuutusta, joten käännyin vanhempieni puoleen. Palvelu ei taipunut tähän, ja vasta pitkällisen säädön jälkeen sain asian kuntoon.

– Mutta otin tämänkin asian sen kannalta, että tästä voi oppia.

Viime kesän oli nuorelle maalarille kannattava. – Aloin keväällä myydä omia suorituksia. Maalasin ensimmäiseksi kuluttajapuolen kohteita, kuten taloja ja mökkejä. Sitten Facebookin kautta tuli isompia urakoita. Minulla oli yhteensä 11 urakkaa. Kesä oli opettavainen, Ruben Laitila kertoo.

Yrityksen perustamista Ruben Laitila ei kadu. Ajankäyttöään hänen tosin täytyy suunnitella, sillä töiden ohella Laitila suorittaa kaksoistutkintoa Lempäälän Virta-kampuksella. Vuoden alussa hän aloitti lisäksi vielä oppisopimusopinnot.

Ruben Laitila opiskelee oppisopimuksella omassa yrityksessään.

– Olin peruskoulun jälkeen yhden vuoden kansanopistossa Jämsässä. Sitten hakeuduin opiskelemaan kaksoistutkinnolla lukio-opintoja ja liiketaloutta Virta-kampukselle. Ensimmäiset puoli vuotta kävin koulussa niin kuin muutkin, viitenä päivänä viikossa, hän kuvaa.

– Maalausfirmassa kesän oltuani juttelin opettajan kanssa yrityshaaveistani. Opettaja kertoi, että myös yrittäjänä on mahdollista opiskella oppisopimuksella. Laadimme opiskeluistani suunnitelman, ja joulun jälkeen olen ollut oppisopimusopiskelija, Laitila avaa.

Oppisopimusopiskelussa käytäntö on, että yrittäjä opiskelee aktiivisesti työnsä ohessa, käy muutamina päivinä alan oppilaitoksessa tai tekee etäopintoja ja suorittaa osatutkintoja opiskelujen etenemisen mukaan. Opiskelija saa myös henkilökohtaista ohjausta joltakin mentorina toimivalta alan ammattilaiselta.

– Maalaaminen on sesonkiluonteista. Koska maalaushommat loppuivat syyskuussa, olen tehnyt nyt isäni remonttialan yrityksessä töitä yrittäjäoppisopimuksella. Olen ollut asennuksilla mukana ja käynyt myymässä ovenvaihtoja, Ruben Laitila kertoo.

– Käyn töissä, laadin näyttösuunnitelmia, suoritan näyttöjä ja saan joitakin tehtäviä, joita teen itsenäisesti. Lukiota on tiistait ja torstait. Ammatillisen koulun puolella en ole käynyt ollenkaan, hän kuvaa.

Syksyn aikana Laitilan tulee antaa näytöt myynnistä ja tuoteneuvonnasta sekä tuloksellisesta toiminnasta.

– Keväällä annoin näytöt työyhteisössä toimimisesta ja asiakaspalvelusta, ja kesällä yrityksessä toimimisesta, hän mainitsee.

 

Oppisopimuksella opiskelua Ruben Laitila suosittelee muillekin kiinnostuneille. Se on hänestä hyvä vaihtoehto, jos haluaa tutustua työelämään.

– Itselleni järjestely on ollut kaikista paras. Lukio kuormittaa hieman, mutta muuten koulun puolella minun ei tarvitse tehdä samoja tehtäviä kuin muiden.

– Tässä pääsee työelämään ja saa tienattua rahaa. Itse opin paremmin, kun menen suoraan tekemään, hän kertoo.

Ruben Laitilan yo-kirjoitukset ovat ensi syksynä ja hänen on tarkoitus valmistua vuoden päästä jouluna. Sitä seuraa varusmiespalvelus tammikuussa.

– Ensi keväänä maalaan jälleen omalla firmalla. Voin aloittaa heti kun kelit sallivat, mutta elokuu minun täytyy keskittyä kirjoituksiin, lukea niihin lujasti.

– Vielä en osaa sanoa, onko maalausfirma se tulevaisuuden juttu. Koen myös remonttialan omaksi, mutta sen tiedän, että yrittäminen kiinnostaa minua, Laitila toteaa.

 

Lue myös:

Koronavirus sai nuoret yrittäjiksi kesätöiden peruunnuttua – 4H auttoi valmistautumaan työelämään

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?