Kirskaanniemessä käynnistyy ulkoilureitin kunnostaminen – Retkeilijöiden tulee varautua työmaa-ajoneuvoihin huoltotiellä

Kirskaanniemen pääreitti suljetaan huoltotöiden ajaksi ja kulku ohjataan niemen eteläosasta. Kestävöinnin toteuttaa lempääläläinen urakoitsija T:mi Matti Urvanta. Urakoitsija käyttää valoisan ajan hyväkseen ja aloittaa työt aamulla ja jatkaa töitä koko valoisan ajan, tarvittaessa työtä jatketaan myös iltaisin.

 

Suosittua Kirskaanniemen retkeilyreittiä kunnostetaan ja juurakkoinen polku saa tämän syksyn aikana uuden kestävämmän pinnan. Tavoitteena on saada reitti palautettua luonnonomaiseen kuntoon, joka myös kestää kulutusta.

Kunnostustyöt aloitetaan viikolla 45 ja ne jatkuvat koko marraskuun ajan, tarvittaessa työtä jatketaan joulukuun puolella.

– Kirskaanniemen retkeilyreitti on paikoin kulunut ja vaikeakulkuinen. Luonnon eheyttämiseksi tarvitaan huolto- ja kunnostustoimenpiteitä. Tähän olemme nyt halunneet tarttua. Jatkossa reitillä on kiva kulkea ja huoltotien myötä myös esteettömyys paranee. Kunnostustyön aikana muistutamme, että alueella liikkuu työkoneita, joten retkeillessä on hyvä noudattaa varovaisuutta, kertoo palvelupäällikkö Sari Juuti Lempäälän kunnasta.

Reitin kunnostaminen tapahtuu Kirskaanniemen pääreitillä, jossa on pitkospuut sekä juurakoita. Kunnostus koskee koko reittiä parkkipaikalta Kirskaanniemen kärkeen asti.

Polku saa sorapeitteen ja pitkospuut kunnostetaan. Reitin kunnostukseen tarvittavat työmaa-ajoneuvot kuljettavat maa-ainesta reitille huoltotien tien kautta.

Polun kunnostamisen lisäksi huoltotiestä tehdään helpompikulkuinen, joka myös tukee esteetöntä kulkua Kirskaanniemeen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?