Tietotien lukio tarjoaa vaihtoehdon

Tietotien lukiosta valmistuneet ovat todennäköisemmin valmistuneet jatko-opinnoistaan 5-9 vuoden kuluttua ylioppilastutkinnosta kuin Pirkanmaan tai koko maan lukioista valmistuneet keskimäärin.

Tietotien lukio Valkeakoskella on seutukunnan nuorille ikkuna maailmalle. Lukion englanninkielinen linja tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa lukio-opintonsa pääosin englanniksi niin, että opintojen päättyessä jatko-opinnot tai ura kansainvälisissä tehtävissä ovat helppoja. Vaikka tämä ei olisi opiskelijan tavoitteena, voi Tietotien lukioon tulla vain vahvistamaan omaa kielitaitoaan.
Lukiotasoisen opetuksen järjestämiseen englanniksi ei riitä pelkkä opettajan hyvä kielitaito. Tietotien lukion opettajat ovat hankkineet osaamisen juuri oman aineensa opettamiseen kouluttautumalla ulkomailla oppiaineensa englanninkielisiksi osaajiksi.
Tietotien lukion valttikortteihin kuuluu lisäksi suora väylä Hämeen ammattikorkeakoulun opintoihin. Jos lukion opiskelija suorittaa lukio-opintojensa aikana 30 opintopisteen edestä ammattikorkeakoulun International Business -opintoja, hänellä on lukion jälkeen odottamassa opiskelupaikka HAMKissa, ilman pääsykoetta. Tietotien lukion kanssa samalla kampusalueella sijaitseva HAMKin Valkeakosken toimipiste tarjoaa opetusta niin ikään englanniksi.
Tietotien lukion opiskelijakunnan hallitus tekee lukio-opinnoissa viihtymisen helpoksi. Hallituksen toiminnassa Forumilla, opiskelijoiden yhteisellä olohuoneella, on suuri merkitys. Koronaturvallisuus huomioiden tilassa järjestetään muun muassa bändien välituntikeikkoja, perjantaibingoa ja muita tapahtumia.
Tietotien lukiossa rento ilmapiiri ja tiivis opiskelu yhdistyvät kokonaisuudeksi, joka tuo myös tuloksia. Tietotien lukiosta valmistuneilla on suurempi todennäköisyys tulla valituksi jatko-opintoihin ensimmäisenä hakuvuonna. 5–7 opiskeluvuoden kuluttua keskimääräistä suurempi osa Tietotien lukion entisistä opiskelijoista on myös valmistunut jatko-opinnoistaan.
Akseli Korhonen, Juuso Vilkki, Otto Tikkala, Milja Kiuru, Jaakko Pohjalainen, Wilma Marttelin ja Melany Päll suosittelevat Tietotien lukiota.
Opiskelijoiden yhteisessä olohuoneessa järjestetään tapahtumia ja opiskelijoiden yhteistä toimintaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?