Lempäälän koronatilanne synkkenee: kahden viikon aikana 26 uutta tapausta –”Käyttäkää nyt, hyvät ihmiset, niitä maskeja”

Näin kasvomaskia käytetään oikein: nenä on maskin sisällä, maskin poimut osoittavat alaspäin ja silmälasit ovat maskin päällä. Maski on tiiviisti. Kuva: Katariina Rannaste

Lempäälässä todettujen koronatartuntojen määrä on viimeisen kahden viikon aikana kasvanut merkittävästi, 26:lla tapauksella. Tällä hetkellä karanteenissa ja eristyksessä olevia henkilöitä on noin 300.

Tautitapauksia on kevään ja syksynä aikana ollut yhteensä 53 kappaletta.

– Tartuntoja tulee nyt päivittäin todella paljon. On muutamia selkeitä tartuntaketjuja ja sen lisäksi muutamia yksittäisiä tapauksia, Lempäälän tartuntataudeista vastaava lääkäri Noomi Suuronen kertoo.

Suuronen ei arvioi, onko taudinjäljityksen perusteella isoja tautiryppäitä vielä odotettavissa, mutta hän toteaa terveyspalvelujen olevan valmiudessa.

– Seuraamme tilannetta erittäin tarkasti. Pyrimme siihen, että saisimme altistuneet ja oireiset altistuneet nopeasti kartoitettua, ja että he menisivät heti testiin.

– Tällä hetkellä suuri osa on todella lieväoireisia, mutta omia oireita ei pidä vähätellä, vaan hakeutua testiin, Suuronen sanoo.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suosittelee nyt yhä laajempaa kasvomaskien käyttöä. Noomi Suuronen painottaa maskin käyttöä ja turvavälien pitämistä.

– Käyttäkää nyt, hyvät ihmiset, niitä maskeja. Ihmisten pitäisi kantaa oma vastuu muiden kuntalaisten suojelemisessa, ja käyttää kasvomaskeja sekä noudattaa turvavälejä. Toivomme, että myös terveysasemalle tultaisiin maskissa.

– Jokainen voi tehdä oman osansa, ettei rankempia rajoituksia tulisi käyttöön. Nyt vaaditaan ehdotonta tarkkaavaisuutta, Suuronen toteaa.

Lempäälän kunta jakaa vähävaraisille kasvomaskeja ilmaiseksi. Maskeja jaetaan maanantaista torstaihin klo 12–14 sosiaalitoimiston alakerran vahtimestarin huoneesta osoitteessa Himminpolku 6 sekä Kuljun terveysaseman (Kukonkorventie 18) infosta sen aukioloaikoina.

 

Lue myös:

Yli 200 altistunutta: koko Hakkarin koulu siirtyy etäopetukseen maanantaista alkaen – Nuoria pyydetään ensi viikon aikana välttämään tarpeettomia kontakteja ja pysymään poissa harrastuksista

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?