Vesilahdessa uusi koronatartunta – Pirkanmaan viime viikon tartunnat tapahtuivat pääosin perhepiirissä

Vesilahdessa on todettu vuorokauden sisällä yksi uusi koronatartunta.

Vesilahdessa on ilmennyt yksi uusi koronatartunta. Vesilahdessa on nyt todettu 12 varmistettua koronavirustartuntaa pandemian ajalta. Lempäälässä koronatartuntoja on sairaanhoitopiirin lukujen mukaan yhteensä 113.

Koronatapausmäärät ovat laskeneet kuukauden takaisesta tilanteesta, mutta koronatilanne ei ole Pirkanmaalla ohi, Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä muistuttaa.

– Nyt alkaneet rokotukset eivät vielä yksin ratkaise tilannetta, ja maski- ja turvavälisuositusta sekä kokoontumisia koskevia suosituksia tulee edelleen noudattaa, pandemiaohjausryhmä huomauttaa.

Hengitystieoireiden ilmaantuessa tulisi edelleen hakeutua koronatestiin matalalla kynnyksellä. Erityisesti matkailijoiden tulisi mennä testiin herkästi.

– Esimerkiksi pohjoisen hiihtokeskuksista tulevien kannattaa tarkkailla oireitaan ja hakeutua lievissäkin oireissa välittömästi testiin ennen kuin lähtee töihin, kouluun tai harrastuksiin, kehottaa pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.

 

Pirkanmaan viime viikon 92:sta tartunnasta pystyttiin selvittämään 82 prosenttia. Yli 40 prosenttia uusista tartunnan saajista ovat olleet jo valmiiksi karanteenissa.

Perhepiiristä sairaus tarttui 33 tapauksessa. Työpaikaltaan tartunnan sai yhteensä 14 henkilöä kuudelta eri työpaikalta. Ulkomailta tuli nyt 13 tartuntaa. Hoito- tai hoivayksiköstä saatiin viisi tartuntaa. Sukulaisen ja ystävän tapaamisesta tuli seitsemän tartuntaa ja yksityisistä juhlista kaksi tartuntaa.

Viime viikolla eniten tartuntoja todettiin 20–29 -vuotiailla.

 

Lue myös:

Uusia koronatartuntoja ei ole hetkeen tullut ilmi – Rajoitukset on kuitenkin syytä muistaa joulunakin: ”Olemmehan jo nähneet, että tartunnat voivat lähteä nopeasti nousuun”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?