Tampereella takavarikoitiin poikkeuksellinen määrä laittomia aseita uutenavuotena – Miten tulee toimia, jos itse löytää aseen?

Pirkanmaalla poliisi kohtaa luvattomia aseita viikoittain.

Poliisi takavarikoi poikkeuksellisen suuren määrän laittomia aseita ja otti kiinni yhteensä 12 henkilöä epäiltynä ampuma-aserikoksesta uutenavuotena Tampereella.

Tampereen poliisin partio kuuli kovaa huutoa ja metelöintiä Hatanpään valtatiellä sijaitsevan saunatilan kattoterassilta uudenvuodenaattoyönä kello 23.45 aikaan.

Poliisipartio meni selvittämään metelin syytä, ja selvisi, että käynnissä oli saunailta. Ihmisiä alkoi poistua saunatiloista poliisin mentyä paikalle.

Poliisi löysi ensin porraskäytävästä kaksi pistoolia ja puukon. Sisätilojen ja lähialueen tarkastuksessa löydettiin vielä viisi pistoolia lisää. Kaikki aseet ovat luvattomia, ja ne takavarikoitiin.

Kiinni otettiin kaikkiaan 12 ihmistä epäiltynä ampuma-aserikoksesta. Kiinniottotilanteessa osa epäillyistä uhkasi väkivallalla ja käyttäytyi aggressiivisesti poliisia kohtaan, ja poliisi joutui käyttämään fyysisiä voimakeinoja heidän taltuttamisekseen. Poliisi ei joutunut käyttämään tilanteessa asetta, vaan vastarinta taltutettiin suhteellisen lieviä voimakeinoja käyttäen. Osa epäillyistä oli vahvasti päihtyneitä.

– Tapaus on poikkeuksellinen takavarikoitujen aseiden määrän vuoksi. Tämä kertoo yhteiskunnastamme parikin asiaa, jotka on hyvä tiedostaa. Ensinnäkin, kadulla kulkee yhä enemmän ihmisiä, jotka kuljettavat mukanaan vakavaan väkivaltaan soveltuvia välineitä, jopa ampuma-aseita. Näiden välineiden mukana kantaminen saattaa pahimmillaan johtaa jonkun kuolemaan yllättävässä tilanteessa päihteiden vaikutuksen alaisena. Toiseksi tapaus kertoo siitä toimintaympäristöstä, jossa poliisi nykypäivänä toimii. Esimerkiksi Pirkanmaalla poliisi kohtaa luvattomia aseita viikoittain, toteaa Sisä-Suomen poliisin päivystävä tutkinnanjohtaja rikoskomisario Markku Laakso.

– Kaikki takavarikoidut ampuma-aseet ovat olleet laittomasti hallussa. Yhdelläkään paikalla olleella henkilöllä ei olisi minkäänlaista perustetta tai edellytyksiä saada ampuma-aseen hallussapitolupaa laillisesti. Tehokas poliisin suorittama valvonta ja tutkinta ovat niitä keinoja, joilla laittomien aseiden levittämistä ja hallussapitoa voidaan suitsia. Sen lisäksi on tärkeää, että laillisesti hankittujen ampuma-aseiden päätyminen rikollisille estetään mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti, arvioi Laakso.

 

Toisinaan ampuma-aseita löydetään vanhojen rakennusten ullakoilta, rakenteista, erilaisista vajoista, pihasaunoista ja erilaisista varastoista. Joskus ne ovat vanhoja ruosteisia ja toimintakelvottomia, eikä niiden historiasta tai omistussuhteista ole mitään tietoa.

Asetta ei tule kuitenkaan ottaa omaan haltuun, Sisä-Suomen poliisi painottaa.

Vaikka ampuma-ase olisi toimintakelvoton, se tulee luovuttaa poliisin haltuun. Siitä ei aiheudu luovuttajalle seuraamuksia.

Poliisi selvittää ampuma-aseen omistussuhteet mahdollisuuksien mukaan. Useimmiten nämä aseet ovat kuitenkin ns. isännättömiä eli luvattomia ampuma-aseita.

– Kenelläkään ei oikeutta pitää hallussaan ampuma-asetta ilman asianmukaista aselupaa. Vaikka löytäjällä olisi omia luvallisia aseita, jopa sama asetyyppiä kuin löydetty ampuma-ase, hän voi syyllistyä sen hallussa pitämisellä ampuma-aserikokseen, Sisä-Suomen poliisi muistuttaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?