Rakennusmestari, hallituksen puheenjohtaja Heikki Ojares ja talousvastaava Riitta Ojares iloitsevat siitä, että heidän vuonna 1991 tekemänsä päätös korjausrakennusyrittäjiksi heittäytymisestä johdatti perheen antoisalle ja mielenkiintoiselle elämäntielle. Jukka Ojares otti ensimmäiset askeleensa rakennusalalle ollessaan vanhempiensa mukana työmailla. Rakennusinsinööriksi opiskellut Jukka toimii nykyään perheyhtiön toimitusjohtajana, mutta hän on Heikki-isänsä tavoin todellinen työmyyrä ja viihtyy kentällä. Diplomi-insinööri Juho Ojares astelee isänsä ja paappansa jalanjälkiä tuoden uusimman tiedon toimialalta juurevaan firmaan. Maakunnallisella Yrittäjä-tunnustuksellakin palkittu Korjausrakennus Ojares Oy on vakaa 30-vuotias oman alansa menestyjä, joka lähtee uudelle vuosikymmenelle kolmen sukupolven taidoin ja tiedoin. Ojareksen perhe nostaa framille kaikki heidän huipputyöntekijänsä, jotka ovat sitoutuneesti ja ahkerasti hoitaneet omat pestinsä.
Kolme menestyksellistä toimintavuosikymmentä ja kolme ahkeraa sukupolvea. Näihin sanoihin kiteytyy Heikki ja Riitta Ojareksen elämäntyö. Yrittäjäpariskunnan vuonna 1991 eli Suomen historian synkimmässä talouslamassa perustama perheyritys on kasvanut korjausrakentamissektorin pioneerina toimialansa mallitoimijaksi.
Heikki ja Riitta Ojares ovat henkeen ja vereen yrittäjiä, mutta he ovat olleet jo jonkin aikaa valmiita siirtämään koko yrityksensä jälkikasvulleen. Yrittäjäpariskunnalla onkin maamme lainsäätäjille tärkeitä terveisiä: yrityksen sukupolvenvaihdoksen verotuskohtelua on uudistettava. Nykykäytäntö halvauttaa kalleudellaan uusien sukupolvien yrittämisen alun.
– Yhteiskuntamme arvostaa juhlapuheissa yrittäjiä ja yrittäjyyttä. Meillä vedotaan kernaasti yrittäjiin, että he perustaisivat uusia työpaikkoja ja työllistäisivät ihmisiä. Nykykäytännöillä moni iäkäs yrittäjä joutuu lopettamaan yrityksensä. Samalla katoaa työpaikkoja. Eikö tilanne olekin nurinkurinen? Heikki ja Riitta Ojares peräävät.
Jukka Ojares arvostaa vanhempiensa merkittävää työpanosta. Hän on kasvanut niin yrittäjäksi kuin erikoisalansa taitajaksi Heikki ja Riitta Ojareksen ohjauksessa. Toimitusjohtajana oleva Jukka pitää visionääristä johtamista ja kehittämistä arvossaan, mutta hän haluaa paiskia hommia työmailla.
Juho Ojareksen kesätyöpaikka on ollut jo alle kouluikäisestä lähtien takuuvarma. Samoin harjoittelupaikat. Pellavapää aloitti aikanaan kiskomalla nauloja laudoista. Nyt Juholla on plakkarissaan diplomi-insinöörin paperit ja näköalapaikka kasvavassa ja kehittyvässä yrityksessä. Hänen toimenkuvaansa kuuluu muunmuassa laskenta.
Heikki ja Riitta, Jukka sekä Juho pitävät Ojares Oy:n ehtymättömänä voimavarana tiivistä perheyhteyttä ja kolmen sukupolven sulavaa yhteistyötä.
”Mielenkiintoinen projekti”
Heikki Ojares kuvailee 30 vuoden kestoista yrittäjyyttään mielenkiintoiseksi projektiksi.
Riitta Ojares muistaa kirkkaasti päivän, jolloin Heikki kertoi vaimolleen ajatuksen yrittäjäksi heittäytymisestä.
– Kannustin heti! Sanoin, että jos sinusta tuntuu siltä, niin ei muuta kuin yrittäjän saappaisiin. Olen tiennyt aina, että Heikki pärjää ja menestyy ahkeruudellaan ja laadukkaalla työllään. Olen kompannut, ja takanamme on hyvin antoisa yrittäjän polku. Meillä on ollut aina hyvät työntekijät ja asiakkaat, Riitta Ojares tilittää.
Ojares Oy:n kokoushuonetta kaunistaa Pirkanmaan Yrittäjien jakama maakunnallinen yrittäjäpalkinto. Heikki Ojareksen mielestä perheyrityksen koko taipaleen saavutukset kiteytyvät kyseiseen huomionosoitukseen. Ojares Oy on ainoa rakennusalan toimija, joka maakunnassa on pokannut kyseisen tunnustuksen.
– Yrittäjyyteen kuuluvat vapaus ja riskit. Meidän mottomme on ollut kautta vuosien rehellisyys. Sen turvin on mielekästä hankkia uusia työmaita ja luovuttaa valmiit työmaat tilaajilleen. Referenssilistamme on ilahduttavan pitkä ja monipuolinen. Kaikista paras markkinoija ja suosittelija on tyytyväinen asiakas. Palaute on ollut kiittävää. Osaksemme ei ole tullut huonoja huutoja, Heikki Ojares kertoo.
Heikki ja Riitta Ojares toimivat ensimmäiset viisi yrittäjävuottaan sen aikaisen Polar-rakennusyhtiöiden yrityskumppaneina. Kyseinen yhtiö linjasi, että korjausyritykset olivat omia yksiköitään, ja niissä kussakin oli yhteistyökumppanina yrittäjä.
– Me aloimme jo Polar-yhteydessä käyttää Korjausrakennus Ojares -nimeä, josta kehittyi varsin nopeasti toimialan arvostettu brändi. Maailma meni eteenpäin, ja olimme tilanteessa, jossa Polar-kuvio jäi historiaan, ja me jatkoimme itse viitoittamallamme ja raivaamallamme tiellä. Takanapäin on jo 30 vuotta. Kyseinen ajanjakso on merkittävä osa suomalaista ja pirkanmaalaista korjausrakentamisen historiaa, Ojarekset sanovat.
Heikki Ojares on toiminut yrittäjyytensä ohessa tuntiopettajana Tampereen Tekussa. Ojares on puhunut aina oman ammattikuntansa rakennusmestareiden puolesta.
Työ ei lopu milloinkaan
Heikki ja Riitta Ojares laskevat, että he ovat tehneet satoja kohteita. Huomionarvoista on se, että Ojarekset ovat palanneet jo joihinkin sellaisiin kohteisiin, jotka he toteuttivat yrittäjyytensä ensiaskeleilla.
– Tosiasia on, ettei asiansa taitavalta korjausrakentajalta työ lopu milloinkaan, Ojarekset muistuttavat.
– Luonnonlaki on, että rakennukset vanhenevat. Niiden kunnossa pitäminen edellyttää oikea-aikaisia toimia. Silloin, kun tulimme toimialalle, korjauksen tarpeessa olivat etenkin 1950-luvulla rakennetut talot. Niitä on esimerkiksi Tampereen kaupungissa erittäin suuri määrä, Ojarekset huomauttavat.
– Työkohteenamme on ollut esimerkiksi Tampereen ensimmäinen eli vanhin kerrostalo, he lisäävät.
Jukka Ojares luonnehtii koko Tampereen kaupunkiseutua riittävän kokoiseksi korjausrakentajan vinkkelistä katsottuna. Kunkin vuoden ja vuosikymmenen rakennussaldot ovat merkittävän kokoiset.
Ojares Oy tekee uudisrakentamista, mutta ne kohteet ovat toiminnan suola.
Juho Ojares kiittelee paappaansa ja isäänsä, joiden ansiosta perheyritys on saanut tehdä historiallisesti merkittäviäkin toimeksiantoja. Näitä ovat muun muassa vanhojen kirkkojen korjaukset, Tampereen yliopistollisen sairaalan kohteet sekä kauppakeskus Koskikeskuksen rempat.
– Tärkeintä on muistaa, että onpa työmaa pieni, keskisuuri tai suuri, ne kaikki ovat yhtä merkityksellisiä, Juho Ojares arvottaa.
Kiinnostuneisuus palkitsee
Ojareksien juuret ovat yrittäjyydestään kuululla Etelä-Pohjanmaalla.
Heikki ja Riitta Ojares sanovat, että heidän lapsuuden ympäristöissään oli paljon rakentamista ja korjaamista. Näin ala tuli tutuksi jo varhain.
– Kun ihminen on kiinnostunut jostakin asiasta, hän hankkii ja omaksuu siitä kaiken mahdollisen tiedon. Niin mekin.
Heikki Ojareksen mukaan jokainen korjausrakentamiskohde on uniikki ja suuri arvoitus.
– Vanhoista rakennuksista ei ole kovin paljon tallessa piirustuksia saati muita rakennusaikaisia asiakirjoja. Tästä johtuen kukaan ei voi tietää, mitä minkin pinnan alta paljastuu, hän toteaa.
Heikki Ojares nostaakin hyvän korjausrakentajan ominaisuudeksi innovatiivisuuden, omatoimisuuden ja päättelykyvyn.
– Hyvät neuvot ovat arvokkaita. On kyettävä tekemään johtopäätöksiä ja ratkaisuja. Maalaisjärki on paras kumppani. Luovuus on hyve. Ratkaisukeskeisyys vie liukkaasti eteenpäin, hän listaa.
Oma henkilökunta kullan kallis
30-vuotiaan Korjausrakennus Ojares Oy:n voimavara on aina ollut pysyvä ja osaava oma henkilökunta.
Riitta Ojares kuvaa työyhteisöä perheeksi.
– Onnemme on ollut, että meille töihin tulleet alansa huiput ovat viihtyneet meillä. Työmaiden etenemisen suhteen on ratkaisevaa, että kaikki ihmiset tietävät, mitä teemme ja missä teemme. Tunnollisuus ja vastuullisuus näkyvät aina lopputuloksessa, hän painottaa.
Korjausrakentamisen erityispiirre on, että töistä peräti 90 prosenttia tehdään ihmisten kodeissa. Riitta Ojareksen mukaan jo tästä syystä on tärkeää, että vastuuasiat ovat kaikilla hallussaan.
– Työntekijämme saavat olla ammattiylpeitä. He ovat alansa parhaita asiantuntijoita.
Ajassa eläminen tuo säästöjä
Kolme vuosikymmentä korjausrakentamisessa on kartuttanut isosti Ojaresten taitotietoa heidän toimialansa erityispiirteistä ja kokemuksista.
Heikki ja Riitta Ojares korostavat, että avoin ja aktiivinen vuoropuhelu asiakkaan ja urakoitsijan välillä on ratkaisevan tärkeää. Keskusteluissa tulee molemminpuolinen ymmärrys siitä, mitä tehdään ja miksi tehdään.
Ojarekset pitävät erittäin tervetulleena sitä, että taloyhtiöt palkkaavat koko ajan enemmän ja enemmän isännöinnin todellisia ammattilaisia niin hallinnollisiin kuin teknisiin isännöinteihin.
– Oikea-aikaiset korjaukset ja remontit takaavat, ettei korjausvelkaa synny tai kerry.
Ojarekset ovat nähneet työssään, että taannoin taloyhtiöille lakisääteisiksi tulleet 5-vuotissuunnitelmat ovat tuiki tärkeitä. Korjaukset ja remontit aikataulutetaan, ja niihin varaudutaan taloudellisesti.
Jukka Ojareksen työhistoriaan kuuluu vajaan neljän vuoden jakso isännöintialalla. Se on auttanut ymmärtämään taloyhtiöiden asioidenhoitoa.
MAAKUNNAN MATTI
Ojares Oy on vuonna 1991 perustettu perheyritys, joka toimii Pirkanmaan alueella. Asiakkaitamme ovat muun muassa taloyhtiöt, yritykset ja julkisyhteisöt. Palveluihimme kuuluvat niin korjaus- kuin uudiskohteiden toteutukset. Työmaakohtainen laatujärjestelmämme takaa työmaan korkean laatutason. Lopputuloksen laatu ja aikatauluissa pysyminen ovat olleet vahvuutemme yrityksen alusta saakka.