Kummipäivänä avoin seikkailupolku Vanhassa pappilassa

Kummipäivä 6.6. on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kampanja. Kaikki kummit ja kummilapset haastetaan muistamaan toisiaan. Vinkkejä kummisuhteen vaalimiseen myös etänä löytyy osoitteesta www.kummipaiva.fi.

Valtakunnallisena kummipäivänä, sunnuntaina 6. kesäkuuta, juhlistetaan kummiutta ja sen tärkeyttä.

Lempäälässä ratkotaan kadonneen kummilusikan arvoitusta Vanhan pappilan ympäristössä. Tehtäväpolku on kummin ja kummilapsen vapaasti kuljettavissa sunnuntaina 6. kesäkuuta kello 10-15 välillä.

Vanha pappila sijaitsee osoitteessa Rovastintie 3.

 

Liikunnallinen ja huumorilla tehty polku soveltuu yli 4-vuotiaille. Pulmien ratkaisu on omiaan luomaan yhteishenkeä.

– Matkalla on kaikkea jännittävää, kuten lukkoja, avaimia ja pulloposteja, nauraa varhaiskasvatuksen ohjaaja Regina Tanni Lempäälän seurakunnasta.

– Luvassa on myös pieni palkinto arvoituksen selvittäneille.

Tapahtuma on maksuton. Omia eväitä voi nauttia pappilan rannassa levähdyspaikalla, jonne sytytetään nuotio. Polun kulkemiseen ja arvoituksen ratkaisemiseen on hyvä varata aikaa noin tunti. Tapahtumassa on mukana seurakunnan lastenohjaajia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?