Kesänäyttely esittelee tunnettuja ja vaikutusvaltaisia vesilahtelaisia – ”Poikkeuksellisen hyväntahtoista väkeä”

Viljo Mäkinen.

Vesilahden Narvassa on kesän ajan esillä näyttely, jossa tuodaan esille tunnettuja ja vaikutusvaltaisia vesilahtelaisia.

Näyttely esittelee kuvin ja sanoin edesmenneitä vesilahtelaisia, jotka ovat syystä tai toisesta saavuttaneet kuuluisuutta ja merkittävyyttä.

 

Mukana on henkilöitä eri elämänaloilta; miehiä ja naisia, oppineita ja aivan tavallisia kansalaisia.

Heidän toimistaan on laadittu kolmisenkymmentä pienoiselämäkertaa, joissa kerrotaan ne ansiot tai tapahtumat, joilla henkilöt ovat kuuluisuuteen joutuneet tai päässeet.

Nämä henkilöt ovat niitä, joista on puhuttu ja puhutaan edelleen aina silloin, kun kaksi tai useampi kokoontuu.

Emma Rasi.

Toki työnjakoisessa yhteiskunnassa jokaisella ihmisellä on tärkeä osansa, mutta joidenkin työ ja elo on poikkeuksellisen näkyvää. Tällaisista julkisuuteen kohonneista henkilöistä on nyt kyse.

Näkyvät ihmiset ja ennen kaikkea heidän sanansa, tekonsa ja toisinaan jopa kommelluksensa ovat aina kiinnostaneet muita ihmisiä. Näistä kokemuksista syntyy paikallinen kulttuuri, joka on tämän yhteisön tietojen ja taitojen arvokas varasto.

 

Näyttelyn henkilöistä on pyritty etsimään valokuvia. Tietoja taas on koottu sadoista artikkeleista ja haastatteluista. Kuvien tai tietojen puutteen vuoksi moni kuuluisuus on jäänyt ulkopuolelle.

Monet näyttelyn henkilöistä ovat olleet poikkeuksellisen hyväntahtoista väkeä, niinpä myös näyttelyssä on pyritty suhtautumaan heistä jokaiseen samalla hyväntahtoisuudella.

Museoyhdistyksen kesänäyttely Sorvalaan (Kestintie 1, Narva) on avoinna 3. heinäkuuta lähtien la–su klo 11–13.

 

Teksti: Yrjö Punkari

 

Kalle Mikkola.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?