Syksyn suunnitelmat puikoissa

Kutojanaisia kukitettuina: Maija Lylykorpi (vas.), Riitta Mäkinen, illan emäntä Marjukka Kärki, Hanna-Leena Fröjdman ja Rea Mauranen.

Lempäälän Keskustan kutojat -yhdistyksen jäsenet kokoontuivat suunnittelemaan syksyn kudontatöitä Säijään, Marjukka ja Mikko Kärjen pihaan, jonka kukkapelto täydessä loistossaan tarjosi piknikretkeilijöille kaunista silmänruokaa.

Mikko Kärki kertoi kukkakedon istutusvaiheesta, sen hoidosta ja kukkalajikkeista. Kutojaladyjen ihmettelyn aiheena oli miehen innostus kukkaketojen kasvattamiseen: hän oli kevään aikana perustanut omien kolmen kedon lisäksi noin 12ketoa eri puolille Lempäälää. Keväällä oli kuulemma syntynyt oikein jono kukkaketoja halajavista maanomistajista.

Toivottavaa olisi, että kukat alkaisivat elää kasvupaikallaan siementämällä, jolloin hoitajan työ helpottuisi eikä siementen hankkiminen tekisi niin isoa lovea harrastajan kukkaroon. Tehtäväksi jäisi rikkaruohojen kitkeminen, joka sekin vaatii kovasti työtä, mutta on välttämätöntä, jotta kesäkukille jäisi elintilaa rikkaruohojen invaasiolta, joka toteutuessaan hävittäisi kauniit kesäkukat.

 

Lempäälän Keskustan Kutojat heiluttelevat puikkojaan viidettä alkavaa toimikautta kahvila Siirissä laittaen samalla kunnan ja elämän asioita kohdilleen ilman päätösvaltaa. Yhteisellä päätöksellä sen sijaan vastataan moniin lahjoituspyyntöihin, joita kutojien kauniisiin tuotoksiin kohdistuu. Jouluksi päätettiin lahjoittaa pieniä ns. junasukka-mallin sukkia pienille tarvitsijoille.

Syksyn ensimmäinen tapaaminen on Siirissä 16. syyskuuta.

− Mukaan saa tulla lisääkin kutojataitoisia ja talkoohenkisiä henkilöitä, sanoo vetäjä Hanna-Leena Fröjdman.

Lisätiedot tämän lehden Me Nyt -palstalta.

 

Riitta Halme

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?