Autojen terveystarkastajat osaavat asiansa Ideaparkissa

HelppoKatsastuksen toimitusjohtaja Tuomo Luoma pitää katsastusta ehdottoman tärkeänä asiana. -Haluan myös muistuttaa hyvien renkaiden tärkeydestä. Suomen autotiet ovat kuoppaisia ja vesikelillä kuopat täyttyvät vedellä. Jos alla ovat huonot renkaat, auto lähtee helposti vesiliirtoon ja käsistä.

Ovathan he nyt mukavia, Ideaparkin HelppoKatsastuksen työntekijät Eetu Kangas ja Tapio Karppinen. Nuoret miehet katsovat silmiin, hymyilevät ja ovat niin kohteliaita puhuessaan, että heidän jutusteluaan autoista kuuntelisi mielellään kauemminkin.

Ja autoista Kangas ja Karppinen tietävät kaiken. Rovaniemeltä alunperin kotoisin oleva Kangas on harrastanut autoja pienestä pitäen ja taustalta löytyy katsastajan tutkinnon lisäksi myös autoinsinöörin koulutus.

– Teorian lisäksi tietoa pitää olla autoista myös käytännössä, Kangas sanoo.

Kalastusta vapaa-ajallaan harrastava Karppinen asuu Valkeakoskella ja on työskennellyt katsastajana jo useamman vuoden. Ideaparkin toimipistettä hän kehuu hyväksi työpaikaksi.

– Vastaamme Eetun kanssa kahdestaan myös katsastuspisteen asiakaspalvelupuolesta, kuten maksujen vastaanottamisesta ja katsastuspapereiden tulostamisesta. Nautin siitä, että työ on niin monipuolista ja sosiaalista, Karppinen hymyilee.

Ideaparkin HelppoKatsastus on toiminut nyt vuoden päivät ja palaute asiakkailta on ollut huippuluokkaa. Peräti 93 prosenttia asiakkaista suosittelisi Helppokatsastusta ystävälleen ja palvelun ystävällisyydestä Kangas ja Karppinen ovat saaneet lähes kaikilta asiakkailtaan täydet pisteet. Asema on lisäksi Suomen nopeimpia.

Itse katsastukseen menee aikaa keskimäärin 15 minuuttia ja hinta on erittäin kilpailukykyinen. Tämä on mahdollistettu sillä, että koko HelppoKatsastus-ketjun organisaatio on mietitty kaikilta osin loppuun saakka ja katsastusprosessi on hiottu tehokkaaksi jokaista yksityiskohtaa myöten.

Valkeakoskelainen Tapio Karppinen toimii Ideaparkissa HelppoKatsastuksessa päällikkönä ja on työtoverinsa Eetu Kankaan kanssa saanut asiakaspalvelusta huippupisteet.

– Auton katsastusta voisi verrata juurihoitoon, naurahtaa HelppoKatsastuksen toimitusjohtaja Tuomo Luoma.

– Molempia odottaa vähän epämiellyttävissä tunnelmissa. Mutta kun hammaslääkäri osaa asiansa, puudutteet ovat kunnossa ja odotustilat mukavat, on paikalle kiva tulla toistekin. Panostamme HelppoKatsastuksessa juuri tähän. Henkilökunta on mahtavaa, palvelu nopeaa ja viimeisen päälle, eikä paikan päällä tarvitse odotella, kun ajat varataan etukäteen netissä. Haluamme, että kokemus on asiakkaalle mahdollisimman miellyttävä.

Samalla Luoma muistuttaa, miten ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä autojen katsastaminen on liikenneturvallisuuden kannalta.

– Suomen autokanta on hyvin vanhaa ja olisi iso turvallisuusriski, jos autoja ei tarkistettaisi säännöllisesti. Jos 120 kilometrin tuntivauhdissa jarruttaisi, eivätkä jarrut yhtäkkiä toimisi, tulisi pahaa jälkeä.

Rovaniemeltä kotoisin oleva Eetu Kangas tuntee autot läpikotaisin. HelppoKatsastus panostaa nopeuteen, asiakastyytyväisyyteen ja oman henkilökunnan hyvinvointiin.

Luoman mukaan Helppokatsastus pitää tärkeänä henkilökuntansa hyvinvointia.

– Kun pidämme henkilökunnastamme hyvää huolta, tämä heijastuu koko yritykseen ja ennen kaikkea asiakkaisiin. Itse kierrän jatkuvasti katsastusasemiamme läpi, koska vain sillä tavalla oikeasti tiedän, mitä kentällä tapahtuu ja olemmeko johtamisessa tehneet oikeita päätöksiä. Henkilökunnan tunteminen ja heidän ajatustensa kuunteleminen ovat minulle erityisen tärkeitä asioita, Luoma sanoo.

Ideaparkin HelppoKatsastus sijaitsee Ideaparkin pohjoispäädyssä, autoliikkeitä vastapäätä. Auton voi jättää katsastettavaksi ja itse lähteä sillä välin kauppakeskukseen ostoksille. Auton voi hakea myös myöhemmin, silloin kun asiakkaalle itselleen parhaiten sopii.

HELPPOKATSASTUS
Ideaparkinkatu 2, 37570 Lempäälä

ma-pe 8:00-18:00, la-su suljettu

Ajanvaraus
Netissä www.helppokatsastus.fi/lempaala
Ajanvarauspuhelin 24/7: 029 192020

 

(Karttapohja: Maanmittauslaitos)

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?