”Nuoret voivat ajatella olevansa haavoittumattomia, näin ei kuitenkaan koronan kohdalla ole” – Pirkanmaalla noin 100 000 ihmiseltä puuttuu vielä ensimmäinenkin koronarokote

Lempäälässä koronatartunnat ovat lisääntyneet huomattavasti parissa viikossa, liki 40:llä tapauksella. Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin yhteensä 304 koronatartuntaa.

83 prosenttia yli 12-vuotiaista pirkanmaalaisista on tähän mennessä saanut ensimmäisen koronarokotteen. Toisen rokotteen on saanut 60 prosenttia.

Pirkanmaalla noin 100 000 ihmiseltä puuttuu vielä ensimmäinenkin koronarokote, vaikka rokotteeseen olisi ollut jo mahdollisuus.

Etenkään 16–39 -vuotiaiden ensimmäisen rokotuksen osuus ei ole kasvanut kuluneen viikon aikana.

– Meille jää Pirkanmaalla noin 100 000 rokottamatonta, ellei kiinnostus ja into rokotuksia kohtaan kasva. Näin suuri rokottamattomien osuus tulee vaikuttamaan vielä pitkään sekä sairaalan että muun yhteiskunnan toimintaan. Kahden rokotuksen avulla voi sen sijaan elää lähes normaalia elämää, kun yhteiskuntaa avataan, muistuttaa johtajaylilääkäri Juhani Sand Taysista.

 

Kesän ja syksyn aikana Taysissa on hoidettu yhteensä yli sataa henkilöä koronan takia. Taysissa syyskuussa hoidossa olleista kellään ei ole ollut kahta rokotetta.

Sairaalahoitoa tarvinneiden joukossa on ollut Taysin mukaan varsin nuoria aikuisia.

– Nuoret ja keski-ikäiset aikuiset voivat ajatella olevansa haavoittumattomia. Näin ei kuitenkaan koronan kohdalla ole. Asian dramaattisuutta lisää se, että tässä on kyseessä rokotteella täysin estettävissä oleva vaikea sairaus. Rokotteella voi suojata itsensä ja perheensä. Lisäksi voi turvata yhteisen terveydenhuoltomme toimivuutta. Meillä on paljon myös muita vakavasti sairaita potilaita, jotka tarvitsevat sairaalan hoitoa, toteaa ylilääkäri Jaana Syrjänen Taysista.

 

Lue myös:

Koronatartuntojen määrä on ryöpsähtänyt Lempäälässä – ”Toivomme, että nuoret aikuiset kävisivät ottamassa rokotteen”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?