Polttopullo heitettiin autojen eteen moottoritielle Lempäälässä – ”Olisi sytyttänyt auton ihan epäilyksettä tuleen ”

Palava pullo osui ajokaistalle autojen eteen Lempäälän Sääksjärvellä. Kuva: LVS-arkisto/Katariina Rannaste

Toni Laitinen ajoi moottoritiellä Lempäälän Sääksjärvellä torstai-iltana 28. lokakuuta yhdeksän maissa, kun ylikulkusillalta heitettiin palava esine ajokaistalle.

Palava esine oli bensiiniä sisältänyt muovipullo.

– Pullo tuli suoraan jalankulkusillalta ja putosi ajokaistalle edelläni ajaneen auton eteen, joka ehti onneksi väistää ja jatkaa matkaa. Etäisyyteni edellä ajavaan autoon oli noin 200 metriä, Laitinen kuvaa.

 

Toni Laitinen pysähtyi potkimaan palavan molotovin penkkaan.

– Liikennettä oli kohtuullisesti. Itse pysäytin turvallisesti tien sivuun ja lähdin tutkimaan tapahtumapaikkaa. Pullo oli kuumuudesta melkein sulanut ja muodottomaksi mennyt 1,5 litran limsapullo, hän sanoo.

Laitinen ilmoitti tapauksesta hälytyskeskukseen. Tekijää tai tekijöitä hän ei ehtinyt nähdä.

– Tekijöitä en ehtinyt näkemään, vaikka koetin tavoitella ihmisiä ympäristöstä parinkymmenen minuutin ajan tapahtuneen jälkeen.

 

Tapauksesta selvittiin säikähdyksellä, mutta sillä olisi voinut olla vakavia seurauksia.

– Pahimmillaan osuman saanut auto olisi syttynyt tuleen 100 km/h -vauhdissa. Keulaan tai ilmanottoon osuessaan se olisi sytyttänyt auton ihan epäilyksettä tuleen, Toni Laitinen sanoo.

– Väistöliikekin aiheuttaa aina vaaran, etenkin pimeässä ja sateessa, kuten tuolloin oli, hän huomauttaa.

Kodeissa on Laitisen mukaan syytä keskustella.

– Puhukaa nyt jälkikasvullenne vähän järkeä, millaiset seuraukset tuollaisella voi olla.

– Ja jos joku täysikasvuinen on tällaisen harrastuksen keksinyt itselleen, hakeudu hoitoon, hän ärähtää.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?