Avi valmistelee asiakas- ja toimintatilojen käytön rajoittamista – Päätöksellä pyritään ehkäisemään lähikontaktit

Valmistelussa oleva päätös koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja, kuten kauppoja, urheilutiloja ja kirjastoja. Kuva: LVS-arkisto/Katariina Rannaste

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) valmistelee asiakas- ja toimintatilojen käytön rajoittamista Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Päätös koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja, kuten kauppoja, urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita.

 

Päätöksen mukaan tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on järjestettävä toiminta siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Toimija voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista ja/tai tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä.

Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja ja yleisiä saunoja.

Muiden tilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila.

 

Rajoituksia valmistellaan tartuntatautilain pykälään 58 d perustuvalla päätöksellä.

Päätös asiasta annetaan kuluvan viikon aikana. Päätös tehdään Pirkanmaan heikentyneen koronaepidemiatilanteen johdosta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?