Avi päätti asiakas- ja yleisötilojen käytön rajoittamisesta – Koronapassilla rajoituksesta voi vapautua

Avi päätti asiakas- ja toimintatilojen käytön rajoittamisesta. Päätöksellä pyritään ehkäisemään lähikontaktit.

Asiakas- ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestetävä tilojen käyttö siten, että asiakkaiden, toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Vaihtoehtona rajoitustoimenpiteille tilan ylläpitäjä voi ottaa käyttöön koronapassin.

Asiasta päätti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto torstaina 9. joulukuuta.

 

Päätös koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja, kuten kauppoja, urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita.

Käytännössä se merkitsee sitä, että toimijan on esimerkiksi rajoitettava asiakasmäärää, porrastettava kävijöiden osallistumista ja/tai tehtävä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä. Tietyn mittaisia turvavälejä päätöksessä ei kuitenkaan edellytetä.

Toimijan pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, millä toimilla se estää asiakkaiden tai osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä.

Jos toimija edellyttää asiakkailta ja toimintaan osallistuvilta koronapassia laissa mainittujen rajoitusten vaihtoehtona, myös tieto siitä tulee kirjata suunnitelmaan. Suunnitelma on pidettävä tiloissa asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien nähtävillä.

 

Päätöstä ei sovelleta oppilaitosten toimintaan, varhaiskasvatukseen, ammattiurheilemiseen eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.

Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja ja yleisiä saunoja.

Päätös on voimassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella 13.–31. joulukuuta välisen ajan.

– Aluehallintovirasto katsoi, että päätös on välttämätön Pirkanmaan nopeasti heikentyneen epidemiatilanteen johdosta, kertoo ylijohtaja Marko Pukkinen.

– Koronatartuntoja esiintyy maakunnassa nyt laajalti, ja terveydenhuollon kantokyky on uhattuna.

 

Koronapassin voi ottaa käyttöön seuraavissa lähtökohtaisesti vapaa-ajalla virkistystarkoituksessa käytettävissä tiloissa:

yleisötilaisuuksiin käytettävät sisä- ja ulkotilat
 kuntosalit ja muut urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisäliikuntatilat
 yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä tai läheisyydessä olevat pukuhuonetilat
 tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
 huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
 sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
 museot, näyttelytilat ja muut vastaavat kulttuuritilat.

 

Lue myös:

Avi valmistelee asiakas- ja toimintatilojen käytön rajoittamista – Päätöksellä pyritään ehkäisemään lähikontaktit

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?