Erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto ovat kuormittuneet Pirkanmaalla – Pandemiaohjausryhmältä uusia suosituksia

Koronanyrkki suosittelee muun muassa välttämään massatapahtumia.

Sekä erikoissairaanhoito että perusterveydenhuolto ovat Pirkanmaalla kuormittuneet koronapotilaiden hoidosta, Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä eli koronanyrkki tiedottaa 14. joulukuuta.

Taysissa on tällä hetkellä hoidossa 23 koronapotilasta, joista teho-osastolla on kuusi potilasta. Pirkanmaan ilmaantuvuus on 468 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta.

 

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 1427 koronatartuntaa. Tartunnan lähde selvisi viime viikolla noin puolessa tartunnoista. Jäljityksen viiveet ovat kasvaneet.

Yhden rokotteen saaneita on 87,9 prosenttia ja kaksi rokotetta saaneita 83,3 prosenttia yli 12-vuotiaista. Kolmannen rokotteen on saanut 8.9 prosenttia yli 12-vuotiaista. Yli 80-vuotiaista puolet ja viidesosa 75-79-vuotiaista on jo saanut kolmannen rokotteen. Rokotteet suojaavat edelleen hyvin vakavalta tautimuodoilta.

 

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suosittelee, että

– massatapahtumia ja ruuhkatilanteita kannattaa välttää, jos ei ole ottanut rokotuksia tai kuuluu ikänsä tai sairautensa vuoksi riskiryhmään ja toisesta rokotuksesta on yli viisi kuukautta aikaa

– yksityistilaisuudet rajataan korkeintaan 20 ihmiselle

– kaikissa kouluissa käytetään maskia neljännestä luokasta alkaen

– sosiaali- ja terveyspalvelujen vierailijoiden määrässä huomioimaan epidemiatilanne ja terveysturvallisten toimien mahdollistaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa lyhyempiä vierailuaikoja ja vierailijoiden määrää siten, että etäisyys muihin asukkaisiin tai asiakkaisiin pystytään toteuttamaan

Pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand muistuttaa, että maskia tulisi käyttää aina kodin ulkopuolella sisätiloissa oleskellessa.

– Kouluissa maskien käytöstä on ollut merkittävää hyötyä tartuntojen torjunnassa. Ei ole syytä epäillä, etteikö siitä olisi hyötyä kaikkialla muuallakin.

 

Lue myös:

Avi päätti asiakas- ja yleisötilojen käytön rajoittamisesta – Koronapassilla rajoituksesta voi vapautua

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?