Kahden auton ulosajo kolmostiellä – Kuljussa sattui hetkeä myöhemmin myös peräänajo

Onnettomuus ruuhkauttaa liikennettä kolmostiellä. Kuva: Fintrafficin kelikamera

Kahden henkilöauton ulosajo ruuhkautti liikennettä Lempäälässä valtatiellä 3. Onnettomuus sattui Helsingin suuntaan menevien kaistalla hieman ennen Ideaparkia.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta kello 11.18.

Liikennettä hidasti myös tien varressa pysähdyksissä ollut rekka, johon vaihdettiin rengasta.

– Tiedossa ei ole, onko rekalla osuutta liikenneonnettomuuteen, kertoo päivystävä palomestari Jari Hiltunen Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksesta.

Vain toinen ajokaista oli käytössä. Hiltunen arvioi liikenteen jonoutuvan, sillä rekkaan odotettiin varaosia.

Kello 12.30 maissa liikenne pääsi kulkemaan taas normaalisti molemmilla kaistoilla.

 

Kolmostiellä sattui uusi liikenneonnettomuus pian sen jälkeen, kun edellisen jäljet oli saatu raivattua.

Pelastuslaitos sai kello 12.39 tiedon peräänajosta Helsingin suuntaan kulkevalla kaistalla Puskiaisten liittymän kohdalla.

Toinen ajokaista oli suljettuna liikenteeltä. Fintraffic tiedotti kello 13.40 maissa, että tilanne onnettomuuspaikalla on ohi.

 

Juttua päivitetty kello 14.15.

 

Lue myös:

Nuorten yöllinen ajelu päättyi vaarallisesti Vesilahdessa – ”Auto on kokonaan upoksissa”

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?