Ennakkohaastattelu: Lempo-Volleyn miesjoukkue pelaa ilman yleisöä ja hakee revanssia: ”Tulossa on kyllä todella kova peli”

Tulossa on mielenkiintoinen ottelu, sillä Murikat ovat osoittaneet vahvuutensa. Tämä on Lempo-Volleyssa kuitenkin huomioitu. Kuva: Kari Kautto

Hakkarin liikuntahallissa nähdään lauantaina yksi kauden mielenkiintoisimmista otatuksista. Lempo-Volleyn ja Murikoiden väliseen kamppailuun saadaan harvinaisen mielenkiintoinen ennakkoasetelma, jota harvoin saadaan kaksinkertaiseen sarjaan.

Erikoisuus tulee siitä, että joukkueet kohtasivat jo kerran Lempon kotikentällä alkukaudesta. Taustalla oli Murikoiden aikataulusyyt, sen vuoksi oli kannattavampaa pelata Lempäälässä. Nyt joukkueet kohtaavat uudestaan samalla kentällä.

Lisäksi Murikat nappasi avauspelistä hienoisen yllätystuloksen, ainakin kun sarjataulukkoa katsoo. Murikat voitti 3–1 ja oli todella vahva.

Sen jälkeen Lempo ei ole jäänyt kertaakaan pisteittä ja johtaa sarjaa. Murikat on sarjassa viidentenä, mutta pelannut vasta yhdeksän peliä, Lempo jo 12. Viime viikonloppuna Murikat otti pisteen Kykyn vieraskentällä 2–3-tappion myötä, se oli osoitus laadusta.

Kun lauantaina pelataan vielä ilman yleisöä, on kasassa todella mielenkiintoiset mausteet. Tilanteen tietää myös Lempon päävalmentaja Tuomas Alatalo. Murikoiden vahvuus on huomioitu.

– Tulossa on kyllä todella kova peli. Murikat on nuori joukkue ja harjoittelevat muuhun 1-sarjaan verraten todella ammattimaisesti. Yrittävät pelata niin teknisesti, taktisesti kuin fyysisesti taidokasta lentopalloa.

 

Murikoiden peli on tutusti aina parantunut kauden aikana. Niin varmasti tälläkin kaudella, sillä moni pelaaja otti alkukaudesta ensi askelia 1-sarjan vastuuroolissa tällä kaudella. Edellisessä Lempo-pelissä Murikat hajotti vahvalla hyppysyötöllään Lempon vastaanoton.

– Meillä on ollut keskuksessa, jo ennen mua, että harjoitellaan kovaa hypärisyöttämistä ja annetaan mahdollisuus syöttää kovaa. Oikeasti kansainvälisille kentille tähtäävää syöttöä haetaan, Murikoiden päävalmentaja Oskar Muurinen kertoi kauden avauspelin jälkeen.

Murikoista koostuu myös pitkälti Suomen nuorten maajoukkue ja syyskaudella pelitahtia haittasi kansainväliset pelit. Niinpä joukkueen kevätkausi on todella kiivastahtinen ja sunnuntaina joukkue kohtaa Iskun Tampereella. Alkukauden yhdeksään peliin on tullut kuusi voittoa. Ykköstykit ovat hakkuri William Groffier ja yleispelaaja Nooa Marttila.

Lempo pääsee peliin hyvästä tilanteesta, sillä alla on viisi kolmen pisteen voittoa ja vapaa viikonloppu. Vuosi alkoi 3–0-voitolla Pälkäneestä.

– Tehdään omat pienet asiat huolellisesti, eikä keskitytä yhtään siihen, mitä toisella puolen verkkoa tapahtuu. Siinä onnistuttiin viimeksi hyvin, Lempon Arttu Moisio miettii, mitä edellisestä Pälkäne-pelistä kannattaa ottaa mukaan Murikat-peliin.

 

Lempon rosterista puuttuvat viime pelin tapaan Niko Montonen (loukkaantuminen) ja Veeti Ahlfors (armeija). Tommi Nieminen on päässyt armeijasta kotiuduttuaan takaisin treenivahvuuteen ja kävi jo kentällä viime pelissä. Jani Liski palaa Lempon rosteriin puututtuaan Pälkäneeltä.

Lempon ryhmässä riittää hyvin laajuutta. Esimerkiksi alkukauden kantava voima Simo Puttonen oli vaihdossa koko Pälkäne-pelin, kun Tomi Rumpunen ja Joel Itänen kantoivat yleispelaajavastuun.

Ottelun yksi mielenkiintoinen taistelu nähdään keskitorjujaosastolla. Lempolla kokeneet Sten Kruuda ja Tatu Härkönen saavat todella vahvan haasteen Murikoiden Miika Haapaniemeltä ja Petteri Tyynismaalta.

 

Isoon rooliin nousee jälleen syöttöpeli ja sitä kautta vastaanotto. Etenkin, kun muistetaan Murikoiden huima syöttönäytös viimeksi.

– Viimeksi jäätiin syöttö-vastaanotossa jalkoihin. Siihen pitää pystyä vastaamaan, Moisio näkee.

– Vastaanoton pitää toimia. Murikat on vahva syöttöjoukkue. Lisäksi vastassa on kova hyökkäysjoukkue, joten torjunta-puolustuksessa täytyy olla valmis tekemään töitä, Alatalo analysoi.

 

SEURAA HEITÄ

Lempo: Tomi Rumpunen. Lajilegenda alkaa pääsemään yhä parempaan kevätvireeseen. Oli vahvalla pelipäällä Pälkäne-pelissä ja varmasti syttyy tiukkaan Murikat-peliin.

Murikat: William Groffier. Murikoiden kovakätinen ja kimmoisa hakkuri on noussut nopeasti sarjan parhaiden pelaajien joukkoon. Edellisen kohtaamisen tärkeimpiä palasia Murikoiden voitossa. Hurja hyppysyöttö.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?