Valtteri-lumipyry saapuu lauantaina – sade alkaa aamulla, sakein pyry illalla

Lumipyryn myötä ajokeli muuttuu monin paikoin erittäin huonoksi.

Erittäin voimakas matalapaine liikkuu lauantai-illan ja sunnuntain aikana Suomen lounaispuolitse kaakkoon. Samanaikaisesti maan etelä- ja keskiosaan on odotettavissa merkittävä lumipyry, joka hellittää otteensa vasta myöhään sunnuntaina.

Lunta kertyy lauantain ja sunnuntain aikana maan etelä- ja keskiosassa yleisesti 15–25 cm, maan eteläosassa paikoin 25–35 cm. Ensimmäiset lumisateet saapuvat maan länsiosaan jo lauantaina aamupäivällä, mutta sakein pyry puuskaisen kaakkoistuulen kanssa saapuu lauantai-illaksi. Ajokeli muuttuu samalla monin paikoin erittäin huonoksi.

Lounaisrannikolla ja sunnuntain vastaisena yönä mahdollisesti laajemminkin maan lounaisosassa sade voi tulla osin myös vetenä ja räntänä. Lumisateet alkavat heiketä vasta sunnuntaina päivällä lännestä alkaen.

Voimakas kaakkoistuuli voi lauantai-iltana ja sunnuntaiyönä aiheuttaa paikoin vähäisiä vahinkoja etelärannikolla. Säätilanteen voimakkaimmat tuulet osuvat kuitenkin läntisille ja lounaisille merialueille ja Ruotsiin.

Etenkin lounaisille merialueille on odotettavissa voimakas pohjoismyrsky, jossa pohjoistuuli voi sunnuntaina yltää 25 m:iin/s ja merkitsevä aallonkorkeus 4–6 metriin. Pohjoismyrsky voi aiheuttaa tuulivahinkoja paikoin myös lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla.

Lumisade voi tarttua tehokkaasti puihin Lounais-Suomen alueella, etenkin Länsi-Uudeltamaalta kohti Satakuntaa olevalla linjalla. Lumikuorman painamat puut voivat aiheuttaa sähkökatkoja myöhäisestä lauantai-illasta alkaen. Lähipäivät eivät tuo helpotusta puiden lumikuormatilanteeseen ja sen aiheuttamiin ajoittaisiin sähkökatkoksiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?