Koronaepidemian huipussa on nähtävissä tasaantumista Pirkanmaalla. Rajoituksia ryhdytään purkamaan vähitellen.
Alueellinen pandemiaohjausryhmä esitti tiistaina 1. helmikuuta aluehallintovirastolle, että harrastus- ja virkistystilojen sulkua koskevaa tartuntatautilain 58g -pykälää ei jatketa 5. helmikuuta alkaen.
Myös lasten- ja nuorten urheilukilpailut voivat taas pandemiaohjausryhmän linjauksella Pirkanmaalla jatkua.
Pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle myös, että 5. helmikuuta alkaen sisätiloissa voitaisiin järjestää matalan riskin yleisötilaisuuksia, joissa osallistujilla on istumapaikka.
Käyttöön voitaisiin ottaa vain puolet suurimmasta istumapaikkamäärästä. Korkean riskin yleisötapahtumia sisätiloissa seisomapaikoilla ei voisi edelleenkään järjestää seuraavan kahden viikon aikana.
Tartuntatautilain mukaisen 58d-pykälän mukaisia turvatoimia jatketaan edelleen.
Yksityistilaisuuksissa suositellaan enintään 10 hengen kokoontumista.
Vahva maskisuositus jatkuu Pirkanmaalla kaikissa julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä. Koulujenkaan maskisuositukseen ei tule muutoksia. Työpaikoilla suositellaan edelleen etätyötä.
Pandemiaohjausryhmä painottaa maskien käytön merkitystä kaikissa Pirkanmaalla järjestettävissä tapahtumissa.
– Kun rajoituksia nyt ryhdytään purkamaan, maskien käyttö on entistäkin tärkeämpää, koska omikron-aaltokaan ei ole vielä ohi. Vetoamme, että yleisötilaisuuksissa käytetään kasvomaskia ja tapahtuman järjestäjä valvoo maskin käyttöä aktiivisesti. Koska maskisuositus jatkuu peruskouluissakin, me aikuiset olemme vastuullisina esimerkkeinä myös lapsille ja nuorille. Jos lapset pystyvät tähän, ei tämä voi olla aikuisillekaan mahdotonta, tähdentää johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Viimeisimmät kommentit