Taas keväthuumaa

Euroopassa on vain muutama hassu valtio, jossa jalkapallo ei ole suosituin palloilulaji. Ainakin Liettuassa se on koripallo ja Suomessa yhtä ehdottomasti jääkiekko. Ja menestys ruokkii yhä kasvavaa suosiota.

Kun pää on saatu kunnolla auki, Suomi on nyt sitten voittanut miesten jääkiekon maailmanmestaruuden neljästi.  1990-luvun alussa jo huulilla käväissyt menestys realisoitui, tietysti ruotsalaisen, päävalmentajan Curt ”Kurre” Lindströmin opein ja vähän paremmin tekemisessä. Elettiin lamavuotta 1995. Seuraavat maailmanmestaruudet tulivat vuosina 2011, 2019 ja nyt keväällä 2022.

Matin ja Tepon biisin sanoin voi todeta tuntevansa, kuinka vauhti kiihtyy. Ensimmäisen ja toisen mestaruuden välillä sai odotella kultajuhlia 16 vuotta. Sitten ero jo puolittui toisen ja kolmannen kullan välillä kahdeksaan vuoteen. Kolmannen ja neljännen kultavuoden väli oli enää kolme vuotta. Tasohypähdys on vaikuttava, ja olympiavoittaja Suomi maailmanrankingin ykköstilalla. Räpsähtääkö  siis viides MM-kulta Suomelle jo ensi vuonna?

Anttila nyt ampaisee ylös vuoteestaan,

Aurinko on korkeella, kevättuuli lounaassa

Niityllä hän tanssii järin yöpaidassaan…

 

Lempäälällä ja Lempäälän Kisalla on ollut osansa jääkiekkomenestykseen tuottamalla lahjakkaita yksilöitä aina arvokisamenestykseen asti. Tälläkin kertaa oli useampikin Lempäälä-lähdön saanut nimi Marko Anttilan lisäksi ehdolla lopulliseen leijonamiehistöön.

Maajoukkuekapteenien Anttilan ja Jenni Hiirikosken maajoukkuemenestystä on kunnioitettu Hakkarin jäähallille vievällä Kapteenienkadulla ja nuorille urheilijoille suunnatulla nimikkorahastolla.  Olympiamenestyksestä tuli nimikkoreitistöä, ja nyt on  Innilään tulossa koko perheen Mörkö-puisto.

Eikä se tähän vielä välttämättä lopu. Naisjääkiekossakaan olympiavuosi ei enää ole MM-kisojen järjestämisessä välivuosi. Suomi ei vielä toistaiseksi ole voittanut naisissa jääkiekon MM-kultaa, mutta seuraavan kerran siitä otatetaan jo tämän vuoden elo-syyskuun taitteessa Tanskassa.

Palttinainen paita se vain hulmuaa,

Anttila kun karvaisia kinttujaan viskoopi

Anttilalle auki on taivas ja maa…

 

Kuningaslaji jalkapallossakin Suomeen on pikku hiljaa menestystä tullut ainakin siinä mielessä, että naishuuhkajien lisäksi miesmaajoukkuekin on päässyt osallistumaan arvokisoihin viime kesänä EM-kisoissa.

Suomi on miesmaajoukkueiden FIFA-rankingissa 57:s edellään Burkina-Faso ja takanaan Venezuela. Muiden Pohjoismaiden tämän hetken sijoitukset ovat Tanska 11., Ruotsi 19., Norja 49. ja Islanti 63.

Kukkasista kietoo nyt mies seppeleen,

Sen hän panee harmaaseen,pörröiseen päähänsä.

Laulaen hän tanssii taas perähuoneeseen…

 

Erkki Koivisto. Kirjoittaja on Lempäälän-Vesilahden Sanomien toimittaja.

Kesällä huuhkajat pelaa kansojen liigan  B-lohkossa Montenegroa (70.), Romaniaa (48.) ja Bosnia ja Hertsegovinaa (59.) vastaan. Maajoukkueessa ei ole lempääläläis- tai vesilahtelaisseurojen kasvatteja, mutta kuka tietää, viettääkö pian alkavan kesälomansa jossakin koulun pihalla palloaan potkien tuleva ”jalkapalloanttila”. Voipi olla, että uusia ”littejä” voisi tuottaa vaikka Sääksjärven tai Vesilahden Kirkonkylän tekonurmi.

Katso, kuinka kukkaakin

monta on jo kevätnurmella,

orvokki, lehdokki,

vuokko ja moni muu.

(Anttilan keväthuumaus, Tapio Rautavaara)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?