Lempäälän Kaitajärven uusi kota vihitään käyttöön

Lapin kotaa muistuttavan kodan sisällä on valoa tuova ikkuna, josta voi syksyn kirkkaina öinä tiirailla tähtitaivasta.

Lempäälän ja Pirkkalan rajalla, osana Birgitan polkua, sijaitsee upouusi Kaitajärven kota, joka vihitään käyttöön tiistaina 14. kesäkuuta kello 18.

− Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus. En ole aiemmin vihkinyt luontokohdetta ja se tekee tilaisuudesta erityisen. Kaitajärven kota on oiva paikka tulla koko perheen voimin nauttimaan myös luonnon rauhasta, kertoo vihkimisen suorittava Lempäälän kirkkoherra Matti Vehviläinen.

− Kaitajärven kota on yksi Birgitan polun mielenkiintoisempia ja kauneimpia kohteita. Pienen lammen rannalle on rakennettu myös uusi laituri, josta on mahdollisuus narrata vaikka kaloja retkeilyn lomassa, muistuttaa Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö.

Kodan lisäksi alueella on kaksi nuotiopaikkaa. Pienen lammen rannalle on rakennettu uusi laituri.

Tunnelmallinen ”tiipiimallinen” kota tuo mieleen Lapin kodat. Kodan sisällä on valoa tuova ikkuna, josta voi syksyn kirkkaina öinä tiirailla tähtitaivasta. Kodan sisällä on grilli ja kodan sisälle mahtuu istumaan noin 8–10 henkilöä. Kodan lisäksi alueella on kaksi nuotiopaikkaa.

Kaitajärven kodalle pääsee helpoiten Sääksjärveltä, josta Kannistontieltä käännytään Rajamäentielle. Vaihtoehtoisesti kodan lähelle pääsee Kuljusta, Houkkalammintieltä edelleen Kalliojärventietä pitkin.

Kaitajärven kota on osa Birgitan polkua. Kaitajärven kodalle pääsee helpoiten Sääksjärveltä, josta Kannistontieltä käännytään Rajamäentielle. Vaihtoehtoisesti kodan lähelle pääsee Kuljusta, Houkkalammintieltä edelleen Kalliojärventietä pitkin.

Vihkimispäivänä kello 18 alkaen paikalla on makkaran ja vaahtokarkkien paistoa, nokipannukahvit ja yhteislaulua. Lempäälän kunnan liikuntapäällikkö Sari Juuti kirkkoherra Matti Vehviläinen toivottavat kaikki tervetulleiksi.

Yksi kommentti

  1. jarnosuni

    Onhan tuo kota ollut käytössä jo ainakin pari kuukautta. Laituri sen sijaan on vieläkin puutteellinen, jos sillä on tarkoitus mahdollistaa virkistävä uimassa käynti. Muuten uimari sotkee itsensä helposti humukseen ja mutaan.

    Ja ei sinne mitään Rajamäentietä pääse. Kuoppaista Rajajärventietä pitkin sen sijaan pääsee 1-2 kilometrin päähän. Mitä tulee toiseen reittiin, Houkkalammintien muuttuu Tietokujan jälkeen yksityistieksi, jonka käytöstä peritään 20€:n maksu; sieltä löytyy asiasta kertova liikennemerkki. Erikoisesti Google Maps näyttää myös Sorvalammentieltä kääntyvän kaasulinjan hiihtoreitin olevan Houkkalammintie, mikä lienee vielä vähemmän tarkoitettu yleiseen moottoriliikennekäyttöön, vai mitä?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?