LVS sai uuden päätoimittajan – ”Paikallislehti on kuin kotiin tulisi”

Pitkään eri paikallislehdissä työskennellyt Seppo Kummala viihtyy työn vastapainona lähiluonnossa. Kuva: Katariina Rannaste

Lempäälän-Vesilahden Sanomien päätoimittaja on vaihtunut. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja Kari Pusa jää eläkkeelle. Uutena päätoimittajana lehdessä aloitti 1. syyskuuta Seppo Kummala, 48. Hän siirtyy tehtävään Satakunnan Kansasta, jossa hän on työskennellyt viimeksi monimediatoimittajana.

Kummalalla on takanaan yli 20 vuoden mittainen työura eri medioissa. Paikallislehtikokemusta hänellä on päätoimittajana Kokemäen Sanomista, Somero-lehdestä, Kankaanpään Seudusta, Merikarvia-lehdestä ja Luoteisväylästä. Lisäksi hän on työskennellyt toimittajana Sydän-Satakunnassa ja Satakunnan Kansassa erilaisissa tehtävissä.

– Olen selvästi paikallislehti-ihminen, pidän lähijournalismista. Odotan innolla pääseväni tutustumaan pirkanmaalaiseen elämänmenoon sekä syvemmin Lempäälän ja Vesilahden ihmisiin sekä asioihin, Kummala sanoo.

Seppo Kummala tulee Lempäälään Porista. Harrastuksikseen hän kertoo moninaisen luontoliikkumisen, juuri nyt on sienestyksen aika.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?