Sääksjärven VPK:n nuoriso-osasto sai 1 500 euroa toimintaansa

Lahjoitusrahan Sääksjärven VPK:n nuoriso-osasto aikoo käyttää leirien osallistumismaksujen lisäksi kaluste- ja tarvikehankintoihin. Kuva: Sääksjärven VPK

 

LähiTapiola Loimi-Häme lahjoitti 20 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Sääksjärven VPK sai potista 1 500 euroa toimintaansa.

LähiTapiola Loimi-Häme pyysi viime keväänä ehdotuksia lahjoituskohteiksi toimialueensa paikallisista yhdistyksistä, jotka ylläpitävät harrastustoimintaa lapsille ja nuorille. Ehdotuksia tuli yli sata.

− Nyt lahjoitettavan kahdenkymmenen tuhannen euron lisäksi lahjoitimme viime vuoden lopussa Mieli ry:n Sekaisin-chat toimintaan viisikymmentätuhatta euroa, LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola kertoo.

 

Sääksjärven VPK:ssa palokuntanuorisotoiminta pidetään nuorille pääosin maksuttomana. Viikoittaiset harjoitukset pyörivät 5−10 vapaaehtoisen kouluttajan voimin.

Nuoria on mukana toiminnassa noin 50, kolmessa eri ryhmässä. Aktiivisimmat liittyvät mukaan 8-vuotiaina ja jatkavat aina 18-vuotiaiksi asti, jolloin on mahdollisuus siirtyä mukaan muiden osastojen toimintaan.

Nuorisotoiminnassa maksullisia ovat leirit ja jotkin tapahtumat. Sääksjärven VPK:ssa halutaan pitää myös näiden tapahtumien osallistumismaksut mahdollisimman kohtuullisina, jotta jokaisella olisi mahdollisuus olla mukana lähtökohdista riippumatta.

Tänä kesänä nuorisotoiminta nuoria on osallistunut mm. Eldis22 kansainväliselle palokuntanuorten leirille . Hämeen pelastusliiton, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön sekä Tampereen alueen palokuntanuorten järjestämät leirit, kilpailut ja muut tapahtumat kuuluvat myös vuosittaiseen toimintaan.

− Lahjoitusrahan Sääksjärven VPK:n nuoriso-osasto aikoo käyttää leirien osallistumismaksujen lisäksi kaluste- ja tarvikehankintoihin, kertoo Heli Koskinen Sääksjärven VPK:sta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?