Oliver Etulan maalinälkä tuotti LeKille upean voiton Riemusta

Oliver Etulan maalinälkä tuotti LeKille upean 3–2-voiton Riemusta. Kuva: Jarno Hietanen.

Hakkarin jäähallissa oli lauantaina 22. lokakuuta fiestan hetki. Juhlat noin 160-päiselle yleisölle järjesti Lempäälän Kisan kärkäs hyökkääjä Oliver Etula, joka pamautti 37 sekuntia ennen peliajan umpeutumista maalin. Tällä riemukkaalla onnistumisella LeKi otti jääkiekon Suomi-sarjan pisteet lukemin 3–2, vastustajana oli Liikunnan Riemu Jyväskylästä.

– Vastustaja tuli tasoihin noin kaksi minuuttia ennen loppua, mutta LeKin joukkueelle kelpasi vain voitto. Meidän henkinen tila on vahva tällä hetkellä. Sakki halusi tehdä voittomaalin ja myös sen teki, lateli valmentaja Mikko Sulonen hyvää fiilistä uhkuen.

 

Päivää aiemmin LeKi oli matkannut Kaarinaan, missä paikallisen Indiansin maalivahti Kalle Hokkanen pelasi huippuottelun ja nollasi lempääläiset. Kun Indians onnistui maalinteossa kerran, olivat lukemat Varsinais-Suomessa jalkapallomaiset 1–0 Indiansin eduksi.

– Hyvä peli oli Kaarinassakin meiltä, mutta tulos jäi laihaksi. Hallitsimme tapahtumia, mutta superpaikoille emme oikein päässeet ja yrityksetin kilpistyivät vastustajan hyvään molariin, veti Sulonen Kaarinan-reissun yhteen. Indians-veskari Hokkaselle kirjattiin peräti 37 torjuntaa.

 

LeKin ykkösmaalivahdiksi on noussut Valtteri Kyllinen, joka pelasi viikonlopun molemmat ottelut. Perusvarma veskarityö antaa LeKille pelistä toiseen hyvät voitonmahdollisuudet.

Kotiottelun sankari Oliver Etula on 22-vuotias Ilveksen, Tapparan ja Kooveen sekä Seinäjoen S-Kiekon kautta Lempäälään rantautunut pelimies, joka pelaa tuloksekasta alkukautta. Yhdeksään peliin hän on summannut saldon viisi maalia ja neljä syöttöä. Toinen tehopelaaja Waltteri Selimgerei on ollut viimeisimmät ottelut poissa kokoonpanosta loukkaantumiusen takia, kuten myös tehokkaasti kauden aloittanut Juho Painilainenkin.

 

Lue myös:

Pyry piti Pirkanmaan herruuden nimissään Suomi-sarjassa – Lapualta napsahti kuitenkin kolmen pisteen potti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?