Lempo-Volley tuskien kautta voittoon nuoresta Iskusta

12.12.2022 09:00

Kokemus oli lopulta valttia, kun Lempo löi Iskun erin 3–1. Voittoa tuulettaa Lempon 36-vuotias keskitorjuja Sten Kruuda. Kuva: Kari Kautto

Lempäälän Lempo-Volleyn ja Rantaperkiön Iskun välisen pelin ensi viulua soitti liki kaksi erää nuorista pelaajista koostunut Isku. Isku vei avauserän nimiinsä ja johti toistakin usealla pisteellä, kunnes Lempo löysi taisteluilmeensä.

Toisen erän Lempo kairasi väkisin edukseen ja sitä myöten vaaka kääntyi Lempäälään päin. Lopputulos Hakkarin paikallispelistä oli 3–1 (21–25, 25–22, 25–18, 25–22).

– Kliseisesti sanottuna, vaikeuksien kautta voittoon. Isku tuli raikkaasti päälle ja sai paljon onnistuneita hyökkäyksiä, kun meidän torjunnastamme pallot kimpoilivat minne sattui. Lopputulokseen voi olla tyytyväinen, tiivisti valmentaja Tuomas Alatalo pelin hengen.

 

Iskun valmentaja Heikki Kosonen on tehnyt kahta pelaajaa lukuunottamatta juniori-ikäisistä pelaajista koostuvan Iskun kanssa upeaa työtä. Esimerkiksi torjuntataktiikka toimi Iskulla mainiosti etenkin Lempon neloskulman iskuja vastaan.

Kososta ei kuitenkaan pelin jälkeen lämmittänyt ajatus, että kaksi erää joukkue oli pelillisesti niskan päällä, palkintoa pisteen tai pisteiden muodossa Isku ei tällä kertaa saanut.

Ennakkoon Lempo oli suursuosikki, sarjajohtajan ero seitsemäntenä olevaan Iskuun oli ennen peliä musertavat 17 pistettä ja pelin jälkeen jo 20 pistettä.

 

Viikon sisään Lempo pelasi kolmesti, se näkyi karusti väsymyksenä, eniten väsynyt oli lempolaisten mentaalipuoli. Tsemppiä ja latinkia ei löytynyt, vaikka joukkueen parhaana palkittu libero Jyri Niemi pyrki muutamilla upeilla puolustuksillaan henkeä nostattaakin.

Lempo joutui kaivamaan toisen erän synkillä alkuhetkillä konkaripelaaja Tomi Rumpusen vaihtokulmasta parketille. Rumpunen toi vastaanottoon lisävarmuutta ja myös hyökkäyspeliin juonikkuutta. Herrasmiespelaaja nappasi itselleen tuiki harvinaisen varoituskortinkin kommunikoituaan päätuomari Markku Rantalan kanssa.

– Itselleni kortista tuli lisävirtaa, joskus näinkin, naureskeli Rumpunen.

Lempolla on vielä yksi ottelu jäljellä ennen kolmen viikon joululepoa. Lempo matkaa sarjakolmosen Karhulan luolaan lauantaina 17. joulukuuta.

 

Lue myös:

Lempo-Volley jäi liigajoukkue Savon jyräämäksi – 400-päinen kotiyleisö loi peliin hienon tunnelman