Joko koivikossa kohisee?

Kuka vielä muistaa vuoden takaista kohua Lempäälän puiston tuhoutumisesta, jossa lähes 100 puuta oli kaadettu, hintaa jopa 30.000 euroa. LVS kirjoitti 20.10.2021 asiasta. Ympäristöpäällikkö Kati Skippari ilmoitti kunnan puolesta, ettei mitään lupia ollut haettu/annettu ja että tutkintapyyntöä poliisille valmistellaan. No varmaan on perin pohjin tutkittu, liekö jo henkilövuosi tullut täyteen. Oikein huvittaa, milloin tämä melkein joulusadulta vaikuttava asia saadaan päätökseen.

Luotettavalta taholta eli hevosmiesten tietotoimiston mukaan asiassa on selvää, että puiden kaataja tiedetään (lisää harjoitusta, kannot amatööritasoa), risujen kerääjät tiedetään, roskalavan tilaaja ja maksaja tiedetään, runkojen kerääjä tiedetään.

Mitä ei luotettavasti tiedetä, on maiseman avarrusajatuksen isä tai äiti, kuka kunnasta antoi vihreää valoa ja etenkin, kuka onneton hiiri syötti kohauttavan asian medialle (IS), asiantuntemusta edustanee tuo vahingon hihasta vedetty rahallinen arvo. Hiiri siinä mielessä ettei uskalla tulla esiin. Kukaan operaatioon osallistuneista se ei tietenkään ole.

Todennäköisesti poliisi lopettaa tutkinnan ja juttu päätyy selvittämättömien mappiin eikä aiheuta muita toimenpiteitä. Kannattaa muistaa, että koivu on nopeakasvuinen puu ja varsinkin taimikkovaiheessa kesällä kauniin vihreä katsoopa sitä rannalta tai järveltä.

 

Hannu Riikonen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?